Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Lauantai 12.4.2014  (Luettu 618 kertaa)

mese

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23 280
  • "Lintuja Sallasta -poimintoja bongarin päiväkirj."
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #15 : 12.04.14 - klo:16:32 »

Päivää Lapista! Kävin taas ulukomailla. Pilkkikilipailuissa ja menestyin mukavasti. Naisten sarjan eka ja joukkuekisassa kolmas! Palkinnoksi sain semmoisen pyörivän alustan, joku kuntolaite, en oo ehtiny tutustua. Ilma oli oikein nätti, aurinko paistoi koko ajan, hieman tuuli välillä navakastikin, muttei ollu kylymä koko aikana. Ei siellä oikein suurta tapahtumaa ollut, muutama kymmenen pilkkijää ja meitä suomalaisia oli seitsemän. Kalatkin piilottelivat. En saanut kuin neljä ahventa, mutta eipä ne saaneet toisetkaan enempää. Yhtään siikaa ei tullut punnitukseen. Kuvia laitan vähän myöhemmin. Niin piti vielä mainita, että isännät oli laittaneet hienon tapahtuman makkaroineen ja pullakahveineen, eikä lysti maksanut mitään. Nykyään kun joka tapahtumassa on maksettava pelkästä osallistumisestakin.

Pihalla on muuten kevään eka mustarastas! Hienoa.
Kirjattu
"Anch´io son pittore!" kotisivu

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 596
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #16 : 12.04.14 - klo:17:24 »

Onnittelut  [:-)]  [:5]
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #17 : 12.04.14 - klo:18:19 »

Hyvä kun edes muutaman fisun sait. [:-)]
Kotosalla mennyt koko päivä. Pitkästä aikaa
Talon saunassakin oli ja  nautin koko rahan
Edestä. Aurinkokin pilkahtele jo ennen kuin
Mailleen lähtee. Se olisi sitten taas kahvikupposen
Aika.
Mukavaa loppuiltaa [:-)]
Kirjattu

annulix

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 14 455
  • Ylöjärvi
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #18 : 12.04.14 - klo:19:38 »

Ehtoota.  [:-)]

Lohilaatikko oli suuren mietinnän tuloksena parin päivän ruoka. :-))

Ulkoilua tuli harrastetuksi vajaa tunti, sää oli oikein hyvä, hiukan tuules, ei haitaksi asti. Nyt on saunottu ja ohjelmassa oleilua.

Ruokinnalla näkyi tänään pari vihervarpusta, kevään ekat havikset (lintupuolella kuva toisesta) ja ihan oikea varpunenkin piipahti. Eilen jo luulin nähneeni, tänään näki isäntä. Kuvaa en ehtinyt saada, onhan niitä tuossa Teivon lähistöllä, meillä tässä vajaan kilometrin etäisyydellä ei ole näkynyt. Pitääkin tarkkailla josko kuvan saisin.
Hassua, aiemmin varpunen oli yleinen ja pikkuvarpunen tosi harvinainen, osat on keikahtaneet toisin päin.

Leppoisaa iltaa kaikille !
Kirjattu

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 853
  • ***Keiju***
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #19 : 12.04.14 - klo:20:56 »

Iltaa taasen! [:-)]
Se oli sitten puolipilvistä, mutta kovaa tuulta.
Mittarissa päivän ylin lukema oli +10,8 ja nyt +6,1 astetta.

Niin ilta taasen, että menenpä tästä nukkumattilaan.
Hyvää yötä kaikille!   [:54]  [:75]
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

Pyryharakka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 532
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #20 : 12.04.14 - klo:21:41 »

Kohta täyttyy... [:-)]



Kirjattu

Laura

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 050
  • Helsinki
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #21 : 12.04.14 - klo:22:16 »

Hieno!
Just käväisin pihalla ihastelemassa samaa taivaankappaletta [:-)].
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #22 : 13.04.14 - klo:01:57 »

Komee kuukuva [:-)]
Kirjattu

telkkinen

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 717
  • Lahti
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #23 : 13.04.14 - klo:09:30 »

Meselle onnittelut kalakisan voitosta [KIPPIS]

Pyriksen kuu kuvalle [:5]
Kirjattu
Minun elämäni yhtenä johtotähtenä on ollut: kun unohtaa sen, mitä ei voi muuttaa, on onnellinen.
Arvo Ylppö

Deb

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 24 853
  • ***Keiju***
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #24 : 13.04.14 - klo:09:36 »

Meselle onnittelut voitosta kalakisassa! [KIPPIS]

Pyrikseltä tosiaankin hieno kuukuva! [:5]
Kirjattu
Deb Keski-Suomesta

mese

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 23 280
  • "Lintuja Sallasta -poimintoja bongarin päiväkirj."
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #25 : 13.04.14 - klo:13:28 »

Kiitos onnitteluista! [:-)]
Kirjattu
"Anch´io son pittore!" kotisivu

Evis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 102
Vs: Lauantai 12.4.2014
« Vastaus #26 : 13.04.14 - klo:16:23 »

Kiitos fluun häätötoivotuksista, tosin ihan kunnolla pääsi iskemään  [:-I] [:-I]
Mese voittanut kalakilpailun,  [KIPPIS] onnea  [:-)]
Minnilässä jo valkovuokko kukkii, vai ?, hieno kuva  [:-)]
Ja kuuta ihasteltiin täälläkin eilen illalla, hyvä kuva Pyrikseltä  [:-)]
Kirjattu
Elä elämääsi suhtautuen ystävällisesti ja lempeästi kaikkiin ihmisiin ympärilläsi, ja hämmästyt, miten onnelliseksi elämäsi muuttuu.<br />- Charles M. Schwab
 

Sivu luotiin 0.307 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.