No niin, jatkakaamme jälleen matkaa. On juhannus ja olemme matkalla Chitinaan. Nyt olemme jo yli puolivälissä matkaa. Tie vie kohti suuria vuoria ja määränpäätä. Kuten huomaatte, tuo valkoinen reunaviiva kupruilee. Tie oli todellakin hieman töyssyinen, eikä kyseessä ole mikään optinen harha.
![[:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif "Hymyilee")
Vuoret hieman lähempää. Lunta on vuorilla vaikka keskikesää eletään. Tuota metsää, jota kuvassa näkyy, oli lähes koko matkan ajan tien varrella. Väliin mahtui suolampareita ja ihan aavaa suotakin.
Nyt olemme lähes perillä. Poiketkaamme leirintäalueella. Aika mahtavat on näkymät leirissä. Muuten tuo leiripaikka ei paljoa houkutellut, oli aivan synkässä kuusikossa ja hyttysiä runsaasti. Ja karhujakin taatusti lähistöllä. Mutta tuo putous oli kyllä näkemisen arvoinen!
Seuraavat kolme kuvaa on edelleen samasta putouksesta, tällä kertaa kuvat on otettu leirintalueen läpi menevältä sillalta. Leirintäalue oli jakautunut molemmin puolin jokea. Vaikka vehreys joen varrella kielii kesästä, ei jokivesi ole kuin muutaman asteen lämmintä. Eli jos sinne putoaa, on pian päästävä pois tai kangistuu lopullisesti. Onneksi pysyimme kaikki kuivina. Vesi oli muuten kristallinkirkasta.
Tällainen varoitus/ohjetaulu oli leirintäpaikalla. Karhuja siis liikkuu alueella ja mitään ruualta tuoksuvaa ei saa jättää ulos. Onneksi karhut eivät tällä kertaa näyttäytyneet vaan saimme jatkaa matkaa kohti määränpäätä.
Olemme perillä. Tervetuloa Copper riverille Chitinaan! Chitina on 130 asukkaan kylä Anchoragesta itään. Copper-joki (suom. Kupari-joki) on 480 kilometriä pitkä joki, joka on tärkeä lohien vaellusjoki. Joessa vaeltaa suuria määriä lohta ja päivässäkin lohia voi vaetaa erittäin paljon (tarkennan lukuja myöhemmin). Lohiin tämä matkamme tänne liittyykin. Tässä on Copperin rantaa.
Tällainen näkymä avautui leiripaikan kohdalta. Joen takana kasvoi kuusimetsää vuoren rinteellä. Joki virtasi vuolaasti ja oli tulvinut aiemmin keväällä yli äyräidensä. Kuten huomaatte, joessa näkyy muutamia laitteita. Niiden tarkoitus jääköön vielä arvoitukseksi.
Tässä laitteita hieman lähempää. Etualalla valkopäämerikotka aterioi lohta. Ja lokkeja lentelee. Tuossa vastarannan metsässä pesii monia kotkapareja, ainakin yhden pesän näimme varmuudella. Kyllä kelpaa poikasia kasvattaa helpon ruuan äärellä. Näimme myös jo lentokykyisiä nuoria kotkia. Karhuja ei näkynyt vaikka niitäkin alueella liikkuu. Ehkä parempi niin.
Tässä meidän matkamme tarkoitus. Seuraava kuva kertoo laitteen tarkoituksen. Vihjeenä mainittakoon, että lohiinhan tämä liittyy. Taustalla oleva metsä on kärsineen näköinen. Ankarat talvet yhdessä tuhohyönteisten kanssa saavat rumaa jälkeä aikaan. Onneksi metsä osoitti jo toipumisen merkkejä.
Tässä laite lähempää. Tämä epäonninen masiina joutui keväällä tulvan kouriin ja päätyi kuivalle maalle kauas joesta. Kyseessä on fish wheel, kalapyörä. Periaate on seuraava: pyörä kauhoo vettä kohtalaisen lähellä rantaa kalaa tavoitellen. Kun kala osuu kohdalle, pyörä kauhoo sen ilmaan ja kala putoaa vedessä olevaan koriin. Kalaa siis kertyy koriin sen mukaan kuinka kalaa liikkuu ja osuuko pyörä lohien reitille. Tämän kuvan kalapyörä on hieman kärsinyt, joten toimintaperiaate ei ehkä ihan aukene. Toisinaan kalaa tulee lähes sata päivässä, toisinaan ei lainkaan. Tässäkin touhussa on tarkat rajoitukset siinä, paljonko kalaa saa ottaa tietyssä ajassa, esim. kesän aikana. Voi olla, että koko kesän saalis tulee parissa päivässä. Rajoituksia valvotaan tarkasti, niitä noudatetaan sakkojen pelossa hyvin ja pyörän saa hankkia ja kaloihin koskea vain Alaskan kansalainen.
Tämmöinen saalis tuli pyörästä. Kingi eli kuningaslohi on komea ilmestys. Kaverin painon lisään myöhemmin jahka sen selvitän. Tämän lisäksi tuli 5 punalohta. Hieman saalis jäi alkuviikon luvuista, jolloin tuli 350 punalohta. Mutta saalis se on pienempikin saalis ja tuo kingi oli mukava lisä saaliseen. Kyllä kalastus voi olla helppoa, kun istuu vain löhötuolissa ja katselee kun kalaa tippuu koriin.
Kuvaa kalojen perkuupaikalta. Kuten huomaatte aika liejua on ranta paikkapaikoin ja kiinnikin saattoi jäädä. Kalanperkeitä ei kai saisi antaa lokeille ja kotkille mutta kaikki niin tekivät. Mielestäni se on luonnon kiertokulkua parhaimmillaan ja eipä mene kalanosat hukkaan vaan hyvään tarkoitukseen. Eikä kotkat sen kesympiä olleet vaikka perkeitä saivatkin, tulivat vasta kun ihmiset olivat kaukana. Tietenkin jos perkeitä kertyy liikaa niin se on asia erikseen.
Tässä ovat peratut punalohet. Niiden väri oli kirkkaan punainen, kyllä Norjan kasvatettu kirjolohi kalpenee näiden rinnalla. Ja makuhan oli taivaallinen. Ja kun kalastuksen ammattilainen perkaa niin ei se kauaa kestä.
Seuraavana vuorossa itse kuningas. Tuo filerausveitsi antaa hieman osviittaa kalan koosta. Kyllä siitä syötävää aika paljon tulikin. Ja taas kun ammattilainen perkaa niin ei työ kauaa kestänyt eikä lihaa mennyt hukkaan.
Tässä kingin pää. Kotkatkaan eivät uskaltaneet kajota tuohon päähän. Kai se oli niillekin liian hirmuinen ja pelottava näky.
Tässä on se kalapyörä josta me saimme saaliimme. Sen verran syvässä tarvitsee tuon laitteen olla ettei kauha ota pohjaan laitteen pyöriessä. Ja silta tarvitsee olla, sillä jalat eivät ota pohjaan noin syvällä. Se kori johon kalat putoavat on tuossa etualalla sillan vieressä. Se on siis parhaimmillaan täynnä kalaa. Aika erikoinen laite on tämä fish wheel mutta mielestäni juuri tämä pyörä oli yksi parhaimman näköisistä.
