Moikka!
Tämä aamu aloitettiin pullakahvilla yhdessä kivassa baarissa. Oli ihan tuoretta voisilmäpullaa, nam! Sitten mentiin pienen mutkan kautta Huittisten Lidliin. Sieltä tultiin kotiin, mutta mies ei viitsinyt kotiin jäädä, vaan jatkoi vielä matkaansa. Toi vaan minut kotiin.
Ihania ruiskaunokeita on Minnin kuvassa. Tykkään niistä. Minni onkin saanut mukavaa luettavaa. Kyllä ne kukat ovat niin kauniita lehdissä. Minulle on kyllä aina sieltä lähetetty jotain huonoja siemeniä/sipuleita, kun eivät näytä yhtään samalta kun lehdissä on
.
Ihana kuva Debiltä jälleen
Meillä on täällä vähän samanlaista säätä kuin telkkiselläkin. Pilvittelee, mutta ei ihan sada, -ainakaan vielä.
Hauskan papukaijan annulix antoikin itselleen, kun lenkillä kävi. Kyllä se papukaijamerkin ansaitseekin. Mitähän oikein itse tarvisin, kun en sitten millään enää toimerru lenkille? Ei siihen enää pelkkä papukaijamerkki riitä. Jotain parempaa sen olla pitää.
Lauralle tsemppiä marjapiirakan tekoon.