vuonna 1983 olin perustamassa Vuosaareen koirakerhoa ja mottomme oli alusta pitäen koiraystävällisempi asuinympäristö.
Päätimme kerhon nimissä valistaa koiranomistajia keräämään koirien jätökset (ajoitimme kevääseen) ja jaoimme ilmaiseksi
keräämiseen tarkoitettuja pahvisia "automaatteja" koiranulkoilluttajille. Meitä oli noin 10 kerholaista ympäri Vuosaarta ja
pettymykseksemme jouduimme monen hankalan tilanteen eteen. Oli paljon koiranomistajia, jotka suuttuivat tempauksestamme ja
heittivät automaatin heti mäkeen. "Minä maksan veroa sen vuoksi, että kaupunki kerää pa...kat." tuli vastaukseksi.
Mutta löytyihän suuri joukko asiaan positiivisestikin suhtautuvia onneksi. Minä olen kerännyt 30 vuotta ja siitä on tullut
tapa. Ongelma miksi ihmiset eivät kerää, on se, että jäteastioita on hyvin vähän kävelyteiden varsilla tai ne harvat ovat
ihan täynnä yleensä kaljapulloja.
No tuli sellainenkin kommentti ihan vierestä jakeluamme seuranneelta ohikulkijalta, että turhaan yritätte parantaa mainettanne,
koirista on niin paljon muutakin haittaa.
Koiria on liki 600 000-800 000 arviolta Suomessa, että melkein joka kolmannella perheellä voisi laskea olevan koira.
Kyllä koira on hyötyeläin vaikka ei olisikaan työkoira. Kuinka monen yksinäisen ihmisen tai sairaan tärkein apu on
koira tai en unohda kissaakaan (tietysti mikä vaan lemmikki). On niin paljon mukavampi tulla kotiin, kun siellä joku odottaa.
Se vie lenkille, sille voi puhua, sitä voi halia. Ihminen saa elämänhalua, kun joku on riippuvainen hänen huolenpidostaan ja
eläin palkitsee hellyydellään hoitajansa. Ulkona sulkeutuneilla ihmisillä on yhteinen puheenaihe lemmikkiensä varjolla.
Se on vapauttanut monet ihmiset ahdistuksesta ja he ovat siten saaneet ihmisystäviäkin lemmikkinsä kanssa.
On ilo, että TV:ssä on paljon ohjelmia, joissa tätä asiaa tuodaan kaikille julki.
Lähinnä pitäisi keskittyä koiranomistajiin, jotka ovat täysin välinpitämättömiä haitoista, joita aiheuttavat "tahallaan" muille.
Taitaa olla taas aihe, josta kirjoittaisin vaikka romaanin.
Mun mielestä tulosta kuitenkin asiaan saadaan sopuisin keinoin paremmin, kun että aletaan huutelemaan kaduilla.