On ollut kammottava päivä, kuulin tästä vasta aivan äsken enkä vielä tiedä oikeastaan mitään.
--------------------
Mutta: meilläpä olikin pienen mummitettavan kanssa IHASTUTTAVA päivä. Olimme Korkeasaaressa! Pientä jännitti bussimatkalla niin , että ihan tärisi! Näimme paljon erilaisia eläimiä ja lintuja ja muurahaisia ja torakoita ja käärmeitä ja vaikka mitä.
Hänen mielestään melkein paras nähtävä oli ilves! Ja eräs pieni apina meinasi hypätä mummitettavan syliin, mutta olihan siinä plexi välissä!
Olemme kulkeneet tänään metrolla, bussilla, vesibussilla ja ratikalla! Melkoinen päivä meille molemmille! Ja kuinka se taas lähensikään! Sain häneltä piirustuksen, jossa lukee :
"maailman parhaalle mummille".
Olen liikuttuneen iloinen tästä päivästä.
-------------------
Mutta sitten arkeen ja uutisia katsomaan.
Tuon lisäksi, että HattiWatilla ja mummilla oli villi eläintarhaseikkailu, mummi pelasti heti perään minut erittäin nololta tilanteelta. Minulla oli menoa illalla, ystävän kanssa kauan sitten sovittu juttu. Olin reteesti luvannut hoitaa kyydityksen. Olisi ollut todella noloa peruuttaa viime tipassa. Kaitsun piti tulla kotiin ennen kuin lähden, mutta hänen kotimatkalle tuli äkkistoppi kun auto sanoi sopimuksensa irti ilman ennakkovaroitusta. Sinne vain hyytyi kesken kyydin! Kaitsu ei sitten ehtinytkään kotiin siihen mennessä kuin minun piti lähteä. Eikä ilmeisesti vielä pitkään aikaan sen jälkeenkään.
Mummi pelasti tilanteen ja jäi aivan lennosta raskaan reissupäivän jälkeen ruokkimaan koko rakasta riiviölaumaa! Tossavainen jäi tekemään salaattia ja mummi kaiveli tottuneesti lautasia kaapista kun minä pyyhälsin hakemaan ystävää jo kauan odotettuun liikuntatapahtumaan.
Puuh... kyllä vaan olikin hieno tunne kun saattoi aivan turvallisin mielin lähteä ja tietää, että nuo täällä pärjäävät ja hyvin sen tekevätkin. Nyt taidan olla mummille yhden taksimatkan velkaa