Matkakohde valittiin melkein sattumalta: pääasia oli että kohde olisi kaupunkiloma eikä ole enää liian kuuma. Krakova on Puolan entinen pääkaupunki ja syysajankohtana ilma oli suotuisa, + 10-15 astetta, aurinkoista, paitsi lauantaina (vilkutuspäivänä) satoi koko päivän.
Etukäteislukemisena oli
Tapani Kärkkäisen kirja "Sankarimatkailijan Krakova", joka seurasi koko matkan ajan tiiviisti mukana ja on alleviivattu ja tekstitetty tiuhaan.
Motto: koko rahan edestä katsomista ja kokemista! Kotona ennättää levätä.
Pääkohteet: Wielizka´n suolakaivos, Auschwitz´n keskitysleiri ja Zakopanen talviurheilukeskus. Kaikki on nyt sitten nähty.
----------------------------------------------------------------
Krakovan vanha kaupunki on hyvin säilynyt kokonaisuus ja Vanhankaupungin tori on yksi Euroopan suurimpia keskiaikaisia toreja. Torilla tapahtuu koko ajan. Voisi kuvitella, että aika on pysähtynyt ja kun suljet silmäsi, voit vaivatta siirtyä keskiaikaiselle torille. Ilveilijät ja pelleilijät esittävät omia esityksiään, hevosten kenkien kopina kuuluu koko ajan, herrasväki ajaa verkahalliin ostoksille, trumpetin soittaja puhaltaa Marian kirkon tornista tasatunnein merkkisoiton. Merkkisoitto oli aikoinaan merkki siitä, että aamuisin kaupungin portit voitiin ja avata ja iltaisin sulkea. Se oli myös merkki lähestyvästä vihollisesta. Tarinan mukaan vartija oli soittamassa merkkisoittoa tataarien hyökätessä. Hän sai nuolen suoraan kurkkuunsa ja soitto pysähtyi kesken. Vielä nytkin sävelmä jää kesken. Ja se soittaja siellä tornissa on ihan oikea ihminen. Satuin kerran näkemään ja hän vilkutti soiton loputtua trumpetillaan.
Meteli on valtaisa. Niinhän se on aina ollut ja on nytkin.
Torilla oli useita esiintyjiä, jotka esittävät ilmeettöminä ja liikkumattomina patsaita. Kun heille heittää rahaa, alkavat he liikkua ja esiintyä. Kukas tietänee nimityksen näille esiintyjille? Heitä oli todella hauska seurata. Toinen toistaan mahtavampia esityksiä!
Talot, jotka ympäröivät suurta kaunista toria, ovat kuuluneet mahtisuvuille ja olleet heidän palatsejaan.
Puluja on torilla aivan pilvin pimein. Ne ovat erityisessä suojeluksessa. Vanha taru kertoo: ne olivat erään ruhtinaan hoviväkeä, jotka noita muutti puluiksi. Nyt vaan odotellaan sitten sitä hyvää haltijaa, joka muuttaisi ne uudelleen ihmisiksi! Sieltä saa ostaa muovipikarissa siemeniä ja syöttää puluille. Suosittu valokuvauskohde!
------------------------------------------------------------------------
Puolan suuruuden ajasta on muistona Wawel´in kukkula, jossa on kuninkaan linna. Sisään pääsee katsomaan aarrekammiota ja kuninkaiden asuinhuoneita.
Wawel´in kukkulalta laskeudutaan kapeita kierreportaita alas lohikäärmeen luolaan! Tarinan mukaan siellä asui lohikäärme, joka söi ihmisiä. Kuningas kuulutti, että se, joka pystyy tappamaan lohikäärmeen, saa hänen tyttärensä puolisokseen. Eräs köyhä suutari tappoi lampaan ja täytti sen mahan pippurilla ja ruudilla. Lohikäärme söi lampaan ja tuli niin janoiseksi, että meni juomaan vettä Veikselistä ja joi niin paljon, että halkesi!
Luolissa ovat asuneet köyhät krakovalaiset ja kerrotaan siellä toimineen myös bordellin, jota kuninkaallisetkin käyttivät.
------------------------------------------------------------------------
Juutalainen kaupunginosa, Kazimierz, on myös nähtävä. Sen vanhan torin keskellä on pyöreä rakennus, joka on aikoinaan toiminut teurastamona. Nyt siinä on kauppahalli. Juutalainen synagoga ja vanha hautausmaa ovat näkemisen arvoisia.
Täällä on ravintola Ariel, jossa Steven Spielberg kävi syömässä tehdessään lähistöllä Schindlerin lista –elokuvaa.
--------------------------------------------------------------------------------
Meidän oli tarkoitus käydä tutustumassa myös Nowa Huta´an ( = uusi terässulatto), asuinalueeseen, josta piti tulla noin 60 vuotta sitten sosialismin riemuvoitto. Eipä tullutkaan.
Mutta emme nähneet tätä kaupunginosaa, koska emme osanneet jäädä oikealla pysäkillä ratikasta pois. Sen sijaan päätimme sitten ajaa ratikan päättärille. Siellä meitä odottivat lukuisat kukkien myyjät. Kukkaloisto oli valtaisa. Syykin tähän selvisi, siellä oli hautausmaa. Sen suuruudesta oli vaikea saada selkoa, mutta hautoja, vieri vieressä, oli silmänkantamattomiin. Varmaankin kilometrien matkalla. Jokaisella haudalla oli runsaasti tuoreita kukkia ja hautalyhtyjä. Toisin kuin meillä, hautalyhdyt olivat värikkäitä ja niitä oli monen monta yhdellä haudalla. Ihmisiä oli myös runsaasti liikkeellä – varmaan puolalaiset muistavat omaisiaan kovinkin tunnollisesti.
--------------------------------------------------------------------
Auschwitz ja Birkenau ovat sitten ihan luku sinänsä. Turisteja oli valtavasti liikkeellä, vaikka vuodenaika ei ollut enää niitä parhaita turistiaikoja. Jokainen on varmasti kuullut juttuja siitä, kuinka siellä on nähtävillä vuorittain ihmisten hiuksia, matkalaukkuja, kenkiä, erilaisia harjoja, pissapottia ja muita vateja….
Valokuvat kertovat myös omaa karua tarinaansa tuosta kauheuden ajasta ja paikasta. Eniten minua järkytti se systemaattisuus ja järjestelmällisyys, jolla tuo kaikki oli toteutettu. Kuinka kaikki valtaisat rakennukset ja koko elämä siellä oli rakennettu vain yhtä tarkoitusta varten: tuhota eräs kansakunta sukupuuttoon. Alistaa ja nöyryyttää toista ihmistä loppuun asti: kuolemaan alastomana, kidutettuna, nälkäisenä.
Kävinpä myös siinä aivan aidossa kaasukammiossa, jossa ihmisiä kaasutettiin. Heille uskoteltiin, että matkan jälkeen mennään suihkuun. Ihmiset riisuivat kiltisti vaatteensa, viikkasivat ne siistiin kasaan ja olivat valmiit menemään suihkuun. Virkistävän suihkun sijaan sinne päästettiinkin zyklon- b kaasua, joka tappoi kaikki noin puolessa tunnissa. Sen jälkeen olikin seuraava huone ja seuraava etappi: polttouuni.
Sanattomaksi siinä jäi.
-------------------------------------------------------------------------
Wieliczka´n suolakaivos taas oli täysin toisenlainen kokemus. Laskeuduimme maan alle aina 138 metrin syvyyteen. Rappuja alas oli satoja! Tulipa aika karmaiseva tunne niitä rappuja laskeutuessa ja miettiessä , että kuinkas täältä päästään ylös. Ei paljon enää lohduttanut oppaan viimeisellä etapilla kertoma hauska ”yllätys”: ylös päästään hissillä.
Suolakaivos on Unescon maailmanperintölistalla eikä suotta. Alhaalla nähdään maanalaisia järviä, veistoksia ja kappeleita. Upein ja näyttävin on luonnollisesti sinne alas rakennettu kirkko. Se on kristallikruunuja myöten veistetty suolasta. Kaivostyömiehet ovat nämä kaikki rakentaneet. On aivan turha edes yrittää kuvailla tai valokuvata tätä kohdetta. Se vaan on kerta kaikkiaan nähtävä itse.
Tuo kirkko on suosittu vihkikirkko ja jonot sinne ovat kahden vuoden mittaiset. Enpä ihmettele. Tulla vihityksi suolakirkossa syvällä maan alla! Romanttista.
Ylös siis todella mentiin hissillä. Se meininki toi jotenkin mieleen keskitysleirin. Hissi on nelikerroksinen ja jokaiseen kerrokseen mahtuu 9 henkilöä. Hissin hoitaja laski meitä kuin lampaita – yksi, kaksi, kolme….. survoi sitten viimeisen onnettoman ahtaaseen hissiin ja painoi ovet vaikka väkisin kiinni. Matka ylös kesti 38 sekuntia ja se tuntui ikuisuudelta. Niin hirvittävän ahdas ja jännittävä tuo paikka oli! Mutta onpahan nyt tullut koettua tuokin kulkuneuvo!
---------------------------------------------------------------------------
Zakopane lienee aika tuttu kaikille talviurheilukeskuksena.
Meidän tarkoituksemme oli lähteä sinne joko junalla tai bussilla. Matkatoimisto tarjosi kyllä matkaa bussilla, mutta eihän se sellainen sovi seikkailijamummille! Menimme rautatieasemalle katselemaan aikatauluja. No, siellähän näitä riittää – siis vaihtoehtojen tarjoajia - heti oli yksi mies kimpussamme ja tarjosi omaa kyytiään perille. Sanoimme, että menemme omin neuvoin. Mies antoi periksi ja poistui.
Eikä mennyt kuin pari sekuntia kun jo toinen mies tarrautui kiinni ja rupesi selittämään, että junalla kestää neljä tuntia – ei siis kannata. Hän voi viedä meidät sinne omalla autollaan ja tarjota aivan räätälöidyn matkan kuten haluamme. Ystäväni epäröi ja sanoi, että hän ei kerta kaikkiaan luota tuollaisiin tarjouksiin. Minullapa nousi heti seikkailuhenki esiin ja pohdin, mitä voisimme menettää tai riskeerata, jos lähdemme hänen mukaansa. Eihän meitä vanhoja rouvia kukaan huoli! Eikä ole rahaakaan tarpeeksi, jotta kannattaisi ryöstää. Oppaamme lupasi viedä meidät myöskin Slovakian puolelle. Täkynä oli se, että siellä on halpaa vodkaa! Taas mietin: joko ryöstetään (ei todennäköistä) tai siten viedään orjaksi Slovakiaan (ei todennäköistä) ja niin paiskattiin kättä ja sovittiin, että seuraavana aamuna lähdetään. Ja niinhän Bob (oppaamme) piti sen minkä lupasi, hän odotti meitä hotellin edustalla aamulla ja hurja seikkailumatka kohti Zakopanea ja hienoa Tatra-vuoristoa alkoi!
Bob oli aivan huima kuski, mutkat suoriksi ja kuudenkympin alueella huristeltiin sataakahtakymppiä ja matka joutui.
Hän vei meitä pitkin pieniä vuoristoteitä, jolloin oli mahdollista nähdä henkeäsalpaavia vuoristomaisemia ja upea lumipeitteinen Tatra-vuoristo ja kauniit kylät alhaalla laaksoissa.
Puola on kuulu puuveistostaidoistaan. Bob vei meidät pieneen kylään, jossa tätä hienoa taitoa harrastetaan. Talot olivat noin 200 vuotta vanhoja ja niiden hirret loistivat puhtaina kuin juuri veistettyinä. Bob kertoi, että talot pestään joka toinen vuosi harjalla, vedellä ja saippualla. Mitään muita aineita ei käytetä. Talot suorastaan loistivat auringossa. Upeita!
Sitten hän vei meidät erääseen taloon, koputti ovelle, kurkisti sisään ja huikkasi tervehdykset. Sitten hän avasi oven minulle ja pyysi astumaan sisään. En tiennyt oikein tarkkaan, mihin olemme menossa. Näky, joka kohtasi minua ovella, sai minut perääntymään…. höh anteeksi, taisin tulla väärään aikaan!
Ensimmäisenä silmiini osui pöytä, jonka päällä makasi joku ihminen. Paljaat jalkoterät oli ensimmäinen, joka osui silmiini. Säärien päälle oli levitetty pyyhe. Joku mies istui pöydän vierellä ja kaiveli tämän ihmisen …. siis… niin … ihan totta …. jalkoväliä!
Minä peräännyin häveliäästi ja pyytelin anteeksi, että taisin tulla väärään aikaan. No, Bob työnsi minut sisään ja sitten minulle selvisi koko totuus!
Arvatkaas, maistuikos meille kaikille mahtavat naurut!!!!!
Siinä pöydällä makasi todella ihminen – siinä oli työn alla Kristuksen patsas, jota tämä mies oli veistämässä. Hän oli tehnyt jo jalkoterät ja sääret ja myös pääpuolen ja oli nyt etenemässä siellä keskiruumiin vaiheilla.
Tämä käsityötaito on periytynyt ties kuinka monessa polvessa isältä pojalle. Ostin sieltä pienen madonnaveistoksen. Hinta oli 80 zlotya.
----------------------------------------------------------
No niin, ja myöskin Slovenian puolella pistäydyttiin. Ostettiin halpaa vodkaa iso pullo. Mitään tullimuodollisuuksia ei ollut, ajettiin vaan suoraan sisään!
Siellä sitten tuli tarve käväistä vessassa, mutta kaikki paikat olivat kiinni. Ei ollut yhtään kahvilaa tai mitään, missä olisi voinut käydä. Bob totesi, että eivät ne täällä Sloveniassa pissi lainkaan ja minä sanoin, että mennään siis Puolaan pissille! Ja niin mentiin. Kätevää rajanylitystä nykyisin.
---------------------------------------------------------------------------
Sateisena lauantaina päätimme käväistä kauppahallissa ja eräässä tavaratalossa. Ne olivat vieläkin aivan sosialismin hengessä säilyneitä. Ei siis mitään ostettavaa meille, mutta mielenkiintoisia kohteita tutustua.
----------------------------------------------------
Ruokailupuoleen tietysti oli myös pakko tutustua seitsemän päivän matkalla. Kävimme eräässä peripuolalaisessa ravintolassa, joka on rakennettu puolalaiseen talonpoikaishenkeen. Ruoka oli erinomaista, mutta raskasta. Leivän kanssa tarjottiin laardia, jota saimme kahdenlaista. Toisessa paikassa se oli melkein pelkkää rasvaa (siis kinkun rasvaa vailla suolaa) mutta toisessa se oli aika maukasta ja hyvää leivän päällä.
Sitten oli pakko pistäytyä paikallisessa ”maitobaarissa”. Siellä saa kursailematonta arkiruokaa ja nämä paikat ovat puolalaisten suosimia. Itsepalvelu on sitä, että tiskillä tilaat ja maksat ruoan, menet pöytään odottamaan ja kun annos on valmis, tiskin takaa huudetaan, että se ja se ruoka on valmista. Haet itse sieltä ruokasi ja nautit. Peripuolalaiset perunaletut erilaisten kastikkeiden kera on suorastaan pakko maistella. Ihanaa!
Löysimme myös pienen ihanan kahvilan, josta saa erinomaista sernikia (juustokakku rusinoiden kera) tai szarlotka´a (makea omenaleivos). Eräänä päivänä teki mieleni olutta eli pivoa ja laitoin sormen ruokalistan pivo-kohtaan ja tilasin. Minulle tuotiin tuoppi, joka oli tulikuuma. Meinasin mennä tekemään valitusta, eihän oluttuoppi voi olla juuri pesusta tullut ja tulikuuma. Mutta sehän sisälsikin kuumaa olutta! Ei mitään, se meni alas huomattavasti nopeammin kuin kylmä olut! Ja oli hyvää!
Tässä kahvilassa oli kirjaimellisesti ulkohuussi. Hädän tullen pyysit kassalta avaimen, menit ovesta ulos porttikongiin, siellä oli vessa lukkojen takana. Ja kuinka hieno ja siisti vessa olikin! Nämä kaikki vanhankaupungin rakennukset ovat todella vanhoja, vuokrat ovat varmasti kovia ja jokainen neliösentti on käytettävä hyväkseen. Ei siinä mitään, kaikki toimi moiteettomasti! Ulkohuussikin on siis koettu.
-------------------------------------------------------------------------------
Jos joku seikkailijamatkailija haluaa kokea ja nähdä Krakovan ja kaikki muut siinä ohessa, niin suosittelen lämpimästi. Mutta: neljän päivän reissulle ei kannata lähteä – saadakseen kaiken mahdollisen irti ja nähdäkseen mahdollisimman paljon, kannattaa matkaan varata tuo seitsemän päivää.
------------------------------------------------------------------------------
Ja sitten se vilkutuspaikka. Marfa oli netistä löytänyt tuon kameran. Se sijaitsee vanhankaupungin torin laidalla – toisella puolen vaan kuin mitä minä luulin.
Verkahallin päätyä vastapäätä. Sitä me Marfan kanssa katselimme ja pähkäilimme, että mitähän se mummo mahtaa siellä myydä kun ei asiakkaita juurikaan kovin usein käy.
Niin sitten päätimme, että otan asiasta selvää. Ensin olin aivan väärällä puolella. Melkein jo luovutin koko jutun, mutta sitten keksinkin, että tuollahan sen täytyy olla. Viestitimme Marfan kanssa ja meillä oli kenraaliharjoitus siitä vilkuttelusta. Sitten sovittiin lauantai-illaksi se pönttövilkuttelu ja onnistuihan se!
------------------------------------
Tässä siis matkakertomusta.
Osa tarinasta on lainattu Tapani Kärkkäisen kirjasta "Sankarimatkailijan Krakova", osa on oppaan kertomuksista ja kaikki on ehdottomasti omakohtaisesti koettua ja nähtyä.
Suosittelen kohdetta ja ennenkaikkea tuota kirjaa. Ne pienemmät ja suppeammat opaskirjaset eivät anna noin paljon kuin tuo. Nämä Sankarimatkailijan oppaat ovat parhaat!
-----------------
Kuvia en nyt tähän osaa enkä jaksa enää koettaakaan. Kissaseikkailut tuolla pihalla ovat vieneet voimia, mutta koetan joitain kuvia (heikkolaatuisia kylläkin) laitella myöhemmin.
--------------------------------------------------
Seikkailijamummi
p.s. en kertonut etukäteen tyttärelleni tuosta Zakopanen ja Bobin kanssa seikkailusta. Hän kyllä huokaili sitten jälkikäteen, että onneksi selvisit hengissä!
Miksi en olisi!
![[:-DD]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/9.gif "Nauraa")
Kirjoittaja
Aihe: Krakova, seikkailijamummin kokemuksia ja näkemyksiä (Luettu 357 kertaa)