Tänään minulla on oikein iso ilonaihe. Käytiin koiran kanssa toisen kerran lääkärillä. Eka kerta oli viime viikolla, kun sille tuli joku paukura "pissavehkeestä" vatsaan päin, ja toisinaan sieltä ("vehkeestä") näkyi jotain....siis jotain, josta emme tienneet mikä se voi olla. Epäilin emättimen esiintyöntymistä ja kasvainta ja vaikka mitä, ja olen yrittänyt itselleni sanoa, että ei se mitään vaarallista ole. Kuitenkin aina on ollut pelko sydämessä, että näin pianko meidän yhteinen taipaleemme päättyy.
Tänään sen tutki oikein sellainen lääkäri, joka sen leikkaisi, jos tarvitsisi. Mutta, aikansa kun tutki ja kokeili, niin sanoi, että hänestä se ei ole kasvain. Lääkäri pisti neulalla reiän ja sieltä tulikin hyytynyttä verta. Sitä ei tiedetä, mistä se on alkunsa saanut, eikä koira ole koko aikana näyttänyt sairaalta millään tavalla. Mutta sillä on varmaan hirveän korkea kipukynnys, koska tuokin operaatio tehtiin ihan tuosta vaan puuduttamatta ja koira seisoi paikallaan kuin hoo. Useamman kerran lääkäri ja hoitaja sitä kehuivat ja ihmettelivät, että kuinka hyvin se antaa tehdä tutkimukset ja hoidot.
Vielä ei ole varmaa, onko siellä jotain enemmän. Se sai antibioottikuurin ja parin viikon kuluttua menemme sen kanssa tarkastukseen, mutta nyt on kyllä niin iloinen mieli, että ainakin vielä saimme lisäaikaa.