jatkoa, kun tuo teki taas tepposet....
Sillä hetkellä tuli aivan omituinen olo, oliko isä todellä käynyt siellä ennen meitä jättämässä sen kirveenterän siihen kannon nokkaan......
Otin sen tietysti talteen ja se on suurin aarteeni nykyisin.
Ja sen pienen kylän syrjäisen kirkon seinällä oli tietysti kuvat kaikista papeista, jotka ovat siellä olleet. Isäni oli tietysti myös, nuorena salskeana miehenä - mitäs muuta.
Itse en muista tuosta ajasta mitään, olin pieni, kun muutimme sieltä pois....
joitakin kuvia on äitini albumista löytynyt.
En vaan jaksa koskaan ymmärtää, kuinka nuori perhe (kaksi pientä lasta) on voinut elää siellä eristyksissä, pitkospuiden takana. Ei tullut vettä eikä mennyt kuin kantamalla - mitä silloin mahdettiin syödäkään? Ei ollut jääkaappeja puhumattakaan pakastimesta. Ei suihkua, ei puhelinta, ei telkkaria...
Joskus tulee ihan nöyrä mieli noita aatoksia ajatellessa. Ja sehän onkin ihan terveellistä.