Ei kysymyksesi lainkaan tyhmä ole. Sanoisin, että kokemus auttaa paljon. Isoista liikkuvista parvista ei millään pysty aina kaikkia lintuja laskemaan. Silloin on hyvä "paloitella" parvi. Esim. syksyisin näkee huikeita järripeippoparvia. Parvesta lasketaan esim. sata lintua ja sitten sen suuruisia osia lasketaan. Näin päästään aika hyvään tulokseen.
Pihalla pyörivistä parvista lasketaan kaikki kerralla näkyvät, yleensä pitää aika pitkään seurata, että mahdollisimman hyvin kaikki laskettua. Esim. niin, että ensin lasketaan maassa olevat ja sitten puissa olevat ja otetaan huomioon paikkaa vaihtavat. Kyllä siinä joku lintu saatetaan laskea kahteenkin kertaan, mutta vastaavasti joku jää taas pois. Aika lähelle totuutta päästään.
Erkki K:lta hyvät laskentaohjeet!
Itselläni tuottaa kyllä vaikeuksia laskea tosi suuria parvia, enkä sitten siihen ole yksin ryhtynytkään. Porukassa retkeillessä onkin hyvä, kun edes joku pystyy suuren parven linnut laskemaan.
Toki, silloinkin harjoitusmielessä saatan laskea parvenerottelulaskennalla linnut ja katsoa kuinka lähelle toisten kanssa olen päässyt. Yleensä melkein samaan tulokseen. :))
Hieman pienemmissä parvissa satoja kyllä pystyn laskemaan, juuri tuollaisella parven erottelu tyylillä. Silloin luku on kyllä sellainen noin arvio johonkin tasalukuun päättyvä yksilömäärä.
Piharuokinnalla olen käyttänyt viiden tai kymmenen linnun laskutyyliä, jos on suurempi määrä lintuja kerrallaan esim. ruokintapaikalla ja lähi puissa.
Toisinaan lasken tarkemminkin.