Hyvää lauantai-iltaa!
Päivä on ollut aurinkoinen ja aika lämmin. +18 astetta parhaimmillaan ja vilpoisaa tuulta. Ulkona tuli taas oltua melkein koko päivän ja illan. Rikkaruohojen perkausta mansikkamaalta ja kukkapenkeistä ainakin ja kastelua kuivempien paikkojen kasveille.
Kauniit niittyleinikit Pyryharakan aamukuvassa. Telkkinen on löytänyt hienot linnunpesät. Rastas minullekin tulee mieleen, kun pesä on tuon muotoinen ja tason päällä.
Meillä on tänään klo. 17-21:00 välisenä aikana kuoriutunut västäräkin poikaset. Kävin kurkkaamassa, kun näin kaksi västäräkkiä pihassa ja vielä ennen päivällistä emo oli hautomassa. Näin pesässä pientä liikettä ja yhden poikasen. En rohjennut ihan lähelle mennä, etten häiritsisi pikkuisia.
Tänään ja huomenna on pönttöbongaus Bird Lifen toimesta. Meidän uuteen pönttöön on muuttaneet pikkuvarpuset. Tänään ne ahkeroivat kovasti pehmikkeitä pönttöön viedessään.
Olisin kyllä itsekin säikähtänyt, jos nyt yhtäkkiä kuuluisi pauketta, kun on sellainen aika, ettei odota kuulevan mitään kovia paukahduksia aseista tai ilotulitteista. Kumma, että olivat valinneet ilotulituksen kesähäihin, kun on niin valoisaa.
Kaikille toivotan kaikkea hyvää!