Kiitos Pönttöystävät Rakkaat kaikille lohdun sanoistanne.
Kävin tänään äitiä katsomassa ja itku minulta pääsi kun näin hänen kasvonsa.
Aivan mustana ja niin turvoksissa, ettei nenää meinannut löytyä eikä silmiä näkyä.
Kyllä vähän yritin huumoriakin heittää eli lauloin äidille, että sä kaunehin oot, kai tiedätkin sen
jos MINNE KULJEN SUA AATTELEN... eli näin tämä elämä menee.
Surullista on kun vanha ihminen kolhii kaiken aikaa itsensä. Ei huippaa vaan jotenkin sekoaa jalkoihinsa.
Joku korjausliikkeen tekeminen on hankalaa ja siitä kait kaatumiset johtuvat.
Ambulanssi miehet jättivät äidin verisenä kotiin ja sanoivat veljelleni, että putsaa ja sido äitisi. No hän teki
työtä katsottua. Onneksi hän on lähellä ja auttaa minun ohella äitiäni.
Kyllä tähän omaan olotilaan kaikki vaikuttaa tosi kovin. Nyt on itsellänikin kovat säryt selässä/niskassa ja kädessä, että ei ollenkaan hyvä olla. Eli toisen auttaminen kostautuu omaan kehoon näin.
Ehkä tämä tästä taas ohi menee, mutta aikansa ottaa.