Vanhus tulee kiirehtien kohti ja huikkaa iloisen tervehdyksensä ja perään, että nyt on kiire,
eikä nyt ehdi enempää tarinoida.
Ehditäänhän sitä myöhemminkin, vastaan jatkaen askareitani.
Vanhus palaa aikanaan korin kanssa ja korissa on pieni koiranpentu.
Kysyn rotua ja kuulen sen olevan sekarotuinen, vaikka ei uskoisi kun on niin nätti.
Aika kuluu ja ystävystyn koiran kanssa ja pian olen kuin sen toinen isäntä.
Koira on roteva ja komea ja vanhus on opettanut sen hyvätapaiseksi ja sen käytöksestä
voi aistia selvästikin, että sitä on pidetty hyvin. Koira on aina iloinen ja kuitenkin rauhallinen.
Koira on aina vanhuksen mukana ja vanhus puhelee sille harvakseltaan matalalla äänellä.
Koira kuuntelee aivan kuin ymmärtäisi jokaisen sanan.
Vanhuksen ja koiran viettäessä kesät mökillään kaipaan aina välillä ystäviäni, erityisesti koiraa.
Aina kesän mentyä ja ystävien palatessa jälleennäkemisen riemu on molemminpuolista.
Näin on mennyt jo vuosia ja taas odotan ystäviäni.
Vanhus tulee ja näen jo kaukaa surullisen miehen. Hän ei voi pidättää liikutustaan ja kyynelten vuotaessa vanhus kertoo ystävämme olevan poissa.
Liikutun itsekin, enkä pysty lohduttamaan vanhusta.
Vasta päivien päästä vanhus kertoo koiransa sairastuneen, eikä mitään ollut tehtävissä koiran pelastamiseksi.
Aika parantaa ja nyt aina vanhuksen nähdessäni mieleeni palaavat mukavat muistot yhteisestä
ystävästämme.
Ystävälleni
Hannu
