Täällä on ollut aurinkoinen päivä. Yöllä oli ollut pakkasta, kun katot oli kuurassa. Lämpöasteilla on oltu aamusta alkaen ja ylimmillään päivällä oli +4 astetta.
Kevään ensimmäinen kurki lensi aamulla ikkunan ohitse. Muita ei näkynyt, vaikka varmaan niitä on jo enemmänkin. Joutsenia, hanhia ja mustarastaita on paljon. Merikotkakin liiteli taas pellon yläpuolella iltapäivällä. Kuuluisi varmaan lintuosioon, mutta täällä ei taas ole mitään erityisempää tapahtunut.
Ikkunat pesin ja vaihdoin verhot. Pyykkiä pyorittelin yhden koneellisen. Tällaista tavallista arkea vain kahveineen ja ruokineen muiden askareiden välissä.
Hienon pajunkissan Pyryharakka on kuvannut. Pääsiäiseen on enää alle kuukausi aikaa. Pian saa kylvää rairuohot ja kerätä koivunoksia maljakkoon, että ehtii tulla tarpeeksi vihreää kevään juhlaan.
Pyryharakalle Kiitos palapelistä. Menen sen kohta tekemään.
Kivat pönttöilylukemat Telkkisellä.
Toivottavasti Marlella on ollut hyvä päivä, samoin kuin kaikilla teillä muillakin, sekä heillä, jotka syystä tai toisesta eivät jaksa osallistua kuin ehkä lukemalla.
Hyvää illan jatkoa toivotan!