Hei taas pitkästä aikaa
Täällä on tänään puolipilvistä ja kova pohjoisen puoleinen tuuli. Aamulla kahdeksan aikaan oli pilvistä ja ripsautti pari pisaraakin. Lämpöä oli tuolloin +11 astetta mittarissa ja nyt asteen enemmän. Mukavan helteistäkin on välillä ollut ja sen jälkeen tämä ja viime viikon kylmyy oikein tuntuukin. Täällä on satanut aika vähän. Hienon vihreätä on joka paikassa ja kaikenlaisia ja -värisiä kukkia kasvaa niin perennoissa kuin luonnossakin.
Lintuja on myös monenlaisia ja ensimmäisen kerran kuulin satakielen laulua viime torstaina ja sen jälkeen se onkin joka ilta laulanut. Nukun makuuhuoneen ikkuna raolla, niin lintujen laulut kuuluu kivasti illoin ja aamuin.
Koneeni kävi pitkän aikaa hitailla, muistien lisäksi tilasin uuden kiintolevyn, joka piti palauttaa, kun se ei suostunut toimimaan. Kyllä vähän otti päähän, mutta onneksi näin kesäiseen aikaan on paljon muutakin tekemistä pihassa ja huonoilla keleillä olen sitten siivoillut sisällä ja pessyt taas kerran ikkunat. Sateiden jälkeen ne likaantuvat nopeasti etenkin, kun ilma on keltaisenaan siitepölyjä.
Kaunis valkoinen akileija Eviksellä. Meillä on samanlaisia ja sitten tumman violetteja. Jotkut, joiden pitäisi olla sellaisia kaksivärisiä (pun/valk ja sin/valk), ovat vielä pieniä taimia ja luultavasti kukkivat vasta ensi vuonna aikaisintaan. Mummolassa oli aikoinaan vaaleanpunaisia akileijoja. Ne oli kauniita, kun olivat hieman erikoisia.
Kiva koirakokous Telkkisen Veralla. Meillä kävi tänään kolme rotikkaa kokoustamassa.
Pyryharakalle kiitos kivasta palapelistä. Teen sen myöhemmin.
Jokaiselle toivotan hyvää tätä päivää ja alkanutta juhannusviikkoa!