eli tähän ketjuun omia runoja. Mä aloitan, tuosta Tiinan linkistä tuli tämä suoruno mieleen...
"Oi kuuletko ystäväin kutsuni tää:
lähde kanssani kairoja kiertelemään.
Myös sulle tämän hurmion tuon:
saavun luokse rakkahan suon.
Täällä aavat rimmit aukeaa,
kultamarjoja kantavat kaarroillaan.
Lähden kairaan vaan, aina uudestaan,
jotta jaksan ma pitkän talven taas.
Istun mättäällä ja hilloja syön,
pois unhoitan murheet ja arkisen työn.
Korven kätköissa kaltion nään,
sinitaivaan ja auringon päälläni pään.
Tervaskantoon mä nuotion teen,
hettehen silmästä saan pannuuni veen.
Lähden kairaan vaan, aina uudestaan,
jotta jaksan ma pitkän talven taas.
Sade saapuu ja kastelee näin
joskus ja aina yhtä yllättäin,
mutta aurinko hetkessä kuivattaa sen;
suo hehkuu jo kirkkaana kimmeltäen.
Kaari kaunis on kulkijan yllä
värit kirjona tunturein vyöllä.
Lähden kairaan vaan, aina uudestaan,
jotta jaksan ma pitkän talven taas.
Mutta, vaikka vain hetkisen kestää tää
pianhan peittävi rimmet jo talvinen jää,
uskon saavani nauttia kuitenkin taas
kesän kauneimmat hetkeni uudestaan.
Tänne mä aina takaisin palata saan,
täällä tuttu oon kulkija kairoillaan.
Lähden kairaan taas, aina uudestaan,
jotta jaksan ma pitkän talven taas."
mese joskus vuosia sitten...
Kirjoittaja
Aihe: Ruvetaanks runolle... (Luettu 247 kertaa)