Voi jukra - oli varmasti hauska nähtävyys. Nuo pikkuhiiroset ovat sitten uskomattoman suloisia - voisin pitää niitä jossain keltsussa vuokralaisina jos asuisin maalla
Mutta nämä veijarit eivät olleet metsähiirulaisia - toisaalta en ole enää siitäkään yhtään varma - 12cm pitkä hiiri on todella iso hiiri - osa oli mun mielestä nuoria, pienikokoisempia rottiksia - vaaleahkonnruskea selkäpuoli (juuri saman värisiä kuin syksyn jäljiltä kuiva maa ja siinä olevat kuivuneet lehdet) ja pitkä häntä - osa jo aikuistuneita rottiksia. Korvat eivät olleet mitenkään huomiota herättävän suuret - kauniit silmät niillä oli kyllä, mutta mun mielestä kaikilla silkkiturkeilla on kauniit silmät
Jos musta olis kaikki kiinni -ne saisivat olla ihan rauhassa - eivät ne minua haittaa - itse asiassa tunsin jo huolta niiden selviytymisestä
ja siitä mistä ne saavat ruokaa. Tätä en kyllä uskalla kenellekään ääneen sanoa saatika muutoin ilmaista, mutta tällä palstalla uskallan
Mutta en silti ehdoin tahdoin ja tarkoituksella lähde niitä ruokkimaan, koska pitemmän päälle niiden räjähdyksenomaisesti lisäännyttyä voisi tulla aika paha ongelma.
Ja tärkein asia on se, että todella toivon ettei ryhdyttäisi myrkytyksiin - ihan näiden oletettujen rottisten itsensäkin vuoksi - mutta myös muiden luonnon eläinten vuoksi, koska tuolloin häviäisivät linnut, siilit ja oravat koska ne voivat syödä myrkkysyöttejä. En kestä edes kuvitella sellaista tilannetta
Tässä välillä on sattunut kaikenlaista - joku oli tuonut kattilallisen keitettyä omenariisiä suoraan maahan - eli tahalaan ja tietoisesti tehnyt kiusaa ja hallaa. Tosi törkeetä mun mielestä.
Linnnuille tarkoitettu vesiastia rikottu tahallaan jne. Yksi jätepussi sisältöineen dumpattu sinne metsikköön suoraan rottisten asuinpaikan välittömään läheisyyteen...ect. Eli kiusaa tehdään jos ei ihan rankimman päälle niin melkein. Tiedä häntä vaikka joku höntti kyttäisi kaiken aikaa mitä teen ja touhuan ja rientää aina tekemään omat tihutyönsä ihan vain itseään huvittakseen. Itse epäilen koiranulkoiluttajia - niissäkin on kaikenlaisia. Ainakin täällä - hermokimppuja huutajia joilla ei pitäisi lemmikkiä kuuna päivänä olla.
Itseäni huolestuttaa ensi talvi - jo nyt.