Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee  (Luettu 245 kertaa)

Sivusta seuranneet

  • Vieras

Tänään kuulimme tämän pienen linnun kutsuhuudot pihallamme ja aluksi vain ajattelimme, että yrittäisimme tunnistaa sen. Voisiko olla punakylkirastas ta joku rastas, vai ollaanko ihan hakoteillä?


http://personal.inet.fi/koti/annukka/elaimet/lintuvauva/lintuvauva01.jpg

http://personal.inet.fi/koti/annukka/elaimet/lintuvauva/lintuvauva02.jpg


Hetken seuranneina huomattiin, että sama huuto kuuluu useastakin suunnasta ja löysimme kolme saman linnun poikasta. Vähän ajan päästä alkoi sade ja emme tiedä johtuiko siitä, mutta heikoin ei jaksanut vaan kuoli sen aikana. Kaksi kaveria oli ainakin vielä hengissä, mutta olemme nyt miettineet, että onko nämä pesästä ei tarkoituksella pudonneita, ehkä emänsä menettäneitä. Vai onko tällä lintulajilla tyypillistä, että tälläiset ei vielä melkein minkäänlaista lentotaitoa omaavat taaperot lähtee jo pitkin mantuja huutelemaan ja emo käy ruokkimassa niitä siellä? Yritetty on seurata etäältä, josko emo ruokkimassa oltaisiin nähty, mutta kertaakaan ei ole sellaista päästy todistamaan.

Linnut eivät osaa pelätä, vaan ne saisi helposti kiinni. Huoli onkin, että onko ne nyt tuomittu nälkäkuolemaan vai mahtaako joku oikeasti pitää näistä kaveruksista huoltakin. Jos joku tunnistaa ja tietää lajin poikastavoista, niin otamme kiitollisena tietoa ja vinkkejä vastaan.
Kirjattu

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #1 : 30.06.07 - klo:22:00 »

Tuo kuvien lintu on kirjosiepon poikanen. [:-)] [:-)]
Kirjattu

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #2 : 30.06.07 - klo:22:16 »

Viime kesänä pihallamme oli myös kirjosiepon poikanen ja kyllä emot kävivät ruokkimassa sitä vaikkakaan ei sitä aina havainnut [:-)] Tiedä sitten miten siellä asia loppujen lopuksi on [:-I]
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #3 : 30.06.07 - klo:22:25 »

Tälläisissä tapauksissa kannattaisi jättää linnut ja paikka ihan rauhaan. Riittävän etäällä ei ehkä ole sama kuin näköetäällä välttämättä lintuemon mielestä.
Kyseessä näyttäisi olevan kirjosiepon poikaset ja kirjosieppohan pesii pöntössä tai jossain puunkolossa. Emo on mitä todennäköisemmin lähistöllä ja ruokkii poikasia vielä. Sitä en osaa sanoa, että onko poikaset joutuneet pesästä ennenaikojaan, mutta ei välttämättä.
Ja poikaset eivät useinkaan ole hylättyjä vaikka siltä näyttäisivät. Linnunpoikiin ei kannata koskea vaan siirtyä pois paikalta.  [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

Kiitos avusta kaikille!

  • Vieras
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #4 : 30.06.07 - klo:23:58 »

Onpas hassua, että niin on erinäköiset poikaset. Kirjosieppoakin tosiaan vähän aluksi mietittiin, kun pihassa on ainakin kahden kirjosiepon pesät, muttei uskottu, että olisi täplikäs.  [:-)]

Täytyy toivoa, että veljekset selviää yöstä ja päästään huomenna taas ikkunasta seuraamaan, josko emän näkisi ruokintapuuhissa. Pihapöntössä nuo kun ei paljon ihmisistä välitä, vaan käyvät normaalisti ruokkimassa, vaikka ihminen onkin lähimailla.
Hassua on myös se, että pesästä kuuluu veikeä sirinän tapainen aina kun emä vie ruokaa.. mutta maassa poikaset huusivat ihan eri tavalla.

Kiitos kaikille vastauksista.. ihanaa, että täältä löytyy aina tietoa ja apua meille tietämättömille. [:-)]
Kirjattu

Parus Major

  • Aluevalvoja
  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 668
  • Pori
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #5 : 02.07.07 - klo:18:15 »

Mykava on aina olla avuksi [:-)]
Näkyikö poikasia vielä seuraavana päivänä missään lähistöllä?
Toivotaan, että loput pikkuiset selvisivät [:-)]
Kirjattu
- tartu hetkeen -

surullinen loppu

  • Vieras
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #6 : 06.07.07 - klo:09:25 »

Yritettiiin seuraavana aamuna heti kuunnella, josko pienokaisten ääniä kuuluisi, mutta ei ainakaan niin lähimaastossa olleet kun edellisenä päivänä. Hieman myöhemmin myös toinen kolmesta löytyi lähitieltä kuolleena.

Olisiko kuitenkin voinut olla, että olivat liian aikaisin poissa pesästä, kun lentotaito ei tosiaan ollut kummoinen? Tulevatko poikaset pesästä, jos esim. emälle on sattunut jotain? Vai mahtoikohan vain olla huono ajoitus pienillä?

Surullista oli kuitenkin.
Kirjattu

Sus

  • Vieras
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #7 : 06.07.07 - klo:10:19 »

Kyllä luonnon seuraamisessa on aina olemassa se ikävämpi puoli. Surullista, kun noin kävi.

Yhtään en vastailla osaa, mietin samaa, että jos liian varhain lähtivät tai tosiaan emolle käynyt jotakin.  [:-(]
Kirjattu

Terho

  • Täysjäsen
  • ***
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 164
Vs: Tunnistusapua ja pikaisia neuvoja toivovat kyselee
« Vastaus #8 : 06.07.07 - klo:11:57 »

Usein vasta pesästä lähteneiden pikkulintujen poikasten lentotaito ei vielä ole kovin hyvä, vaan ne lähinnä pystyvät lennähtämään vain lyhyitä matkoja. Ne kuitenkin oppivat melko nopeasti, kun samalla siipisulatkin kasvavat koko pituuteensa. Ja voi olla, että linnut ovat ehtineet siirtyä seuraavaan päivään mennessä jo pois alueelta.
Tällaisia juuri pesästä lähteneitä poikasia ei pidä yrittää auttaa (eikä siihen oikein ole mitään keinoakaan), sillä emot kyllä löytävät poikasensa niiden kerjäysäänten perusteella. Niinpä onkin annettava emoille rauha käydä ruokkimassa jälkikasvuaan.
Toki linnunpojilla on aina vaarana joutua vapaana kulkevien kissojen tai muiden petojen saaliiksi.
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.109 sekunnissa. 19 kyselyä tietokannasta.