Ikka , toivon ettet pahastu kun kerron oman , tosi surullisen , tarinani pikkiriikkisestä (pienempi kuin tuo sinun) kurresta.
En ole siitä aiemmin voinut kirjoittaa kun en kyyneliltäni nähnyt mitään.
Minäkin huomasin joskus heinäkuulla pienenpienen kurren pihallamme.
Ensin kuului kovaa "itkua" ja rääkäisy. Pihalla oli muitakin kurreja.
Sitten tämä pieni juoksi minun jalkoihini. Katsoi minua jonkin aikaa. Mutta en koskenut pieneen kun
ajattelin emon ehkä olevan lähistöllä.
Seurailin sitä , ja se kipaisi pihallamma olevaan korkeaan kuuseen.
Siellä se kyyristyi nukkumaan oksaa vasten.
Sitten yht'äkkiä tuli kova sadekuuro (ainoita mitä meillä heinäkuussa oli ). Ilma viileni.
Ajattelin että pikkuinen vilustuu jos ei pian löydä emoaan.
Silloin , sateen hetkeksi tauottua , pikkuinen juoksi taas minun jalkoihini. Minulla ei ollut hanskoja joten
en uskaltanut ottaa käteen. Ja mieheni oli sitä mieltä että emo sen kyllä hakee.
Aivan jaloissani se nuuskutti ja katsoi taas minuun. Sitten juoksi kompostin taakse.
Lähdin itse syömään sisään. Kun tulin ulos , kuului kova kirkaisu ja "itkua".
Kompostin luota lähti kaksi varista.
En nähnyt oliko niillä pikkuinen nokassaan , mutta sen jälkeen en sitä nähnyt.
Huutelin ja istuin sateessa pitkän ajan ja toivoin että se jostakin taas ilmestyisi.
En yhtään välittäisi onko minulla hanskat vai ei. Pelastaisin pikkuisen vauvakurren.
Mutta sitä ei enää tullut
![Parkuu [:´((]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/6.gif)
.
En anna itselleni anteeksi sitä etten heti toiminut kuten vaistoni sanoi.
Nytkin tulee kyyneleet silmiin.
Muistan pikkuisen katseen ja hennos "itkun" jolla se minulle "puhui"
Ikka , onnellinen sinä että toimit juuri noin.