Telkkiselle jaksamista minultakin.
Mua joskus - kummasti - lohdutti yksi äitini lause, kauan sitten, kun olin menettänyt veljeni, hän siis oman poikansa... Kun äiti sitten ihan hiukan myöhemmin "tokaisi", että "tallessahan on". En oikein edes osaa selittää, miks tuo lauahdus lohdutti mua niin paljon, vieläkin ajattelen että tallessahan on, aikaa on kulunut 22 vuotta.
Olen kokenut hyvin paljon menetyksiä, ihmisystäviä ja eläinystäviä, mutta minulla on kaikkia heitä kohtaan tää samantyyppinen "tallessahan on" -olo, ja sellainen, että he kuitenkin vielä ovat minulla... rakkaus ei lopu... "kuolema ei katkaise rakkauden siteitä."
Ehkä sekin auttaa mua, kun mä uskon, että elämä jatkuu tuolla toisellakin puolella, vain eri olomuodossa...