JOUTSENET
Yli soiluvan veen ne sousi,
ne aallon ulpuina ui,
kun aurinko nuorna nousi,
yöt pohjan kun punastui.
Lumikaulat kaartehin ylpein
veen kuultoon kuvia loi.
Povet aamun kullassa kylpein
ne outoja unelmoi.
Vain joskus onnensa julki
ylen suuren ne joikuivat
ja soinnut aalloilla kulki
niin aavistuttelevat
kuin hyminä huomenkelloin
salokappelin kaukaisen;
ja aallot vienosti velloin
ne kantoi kaikua sen. –
Ne rauhassa souti ja solui
suven kerkeän kestämän,
jonot lummevalkeat jolui
syvän päällitse päilyvän.
Kohos siiville kerran ne sitten
suvi kun oli jo muisto vain
kukat laulavat lainehitten
unet valkeat ulappain.
Ne matkasi päivän maihin;
viel´ loistava siipi loi
kuvan viimeisen alle kaihin,
mi aallon jo kammitsoi.
Otto Manninen