Joskus kolmekymmentä vuotta sitten kävin työasioissa firman kesäpaikassa. Sitä hoiti talvisin ja kai kesäisinkin vanha ruotsinkielinen mieshenkilö. Entinen kalastaja. Paikka siis Loviisan edustalla.
He pyysivät meitä kaverini kanssa kahville. Siellä, vanhan talon upeasti sisustetussa olohuoneessa oli tuo kasvi.
Se oli valtava.
Minä sitä tuijotin himoiten. Kysyin olisiko mitään mahdollisuutta saada siitä poikanen. Siinä riippui pari sellaista pikkuista. Vanha rouva naurahti että siitä on moni niitä kysellyt. Ja ne kaksi olivat jo kuulemma luvattu joillekin. Mutta eivä olleet vielä luovutuskokoisia
Ihan kuin joistain koiranpennuista hän jutteli.
Niinpä en sitten sitä saanut. Enkä missään ole samanlaista tavannut. En kenenkään kotona, enkä edes kukkakaupoissa.