Voi hyvänen aika sentään. Voitte ehkä arvata että on huojentunut olo täälläkin! Sain sentään mahdollisuuden yrittää parhaani, huomenna lääkäriin ja sittenhän se selviää. Selviää mikä selviää, mutta epävarmuudessa ei tarvi enää olla, eikä Tiitun yksin kärsiä jossakin.
Ihan samanlainen tosiaan on kuin aiemminkin. Punnitsin äsken, 3,5 kiloa...
Ei se oikein hyvältä kyllä kuulosta, mutta kaikkemme tehdään.
Ja taas... heti kun laskin Tiitun sylistä lattialle, niin kissanhiekkaa nuolemaan, vaikka nyt vadissa on sitä meidän tavallista hiekkaa. Tuo on kyllä outoa... Auttaakseni en kyllä nyt osaa oikein muuta tehdä, kuin yrittää antaa vettä, vaikka vähän kerrallaan suuhun, jos ei itse juo. Tietysti tarjota ruokaa, jos suostuisi syömään. Katsotaan.