Onneksi on olemassa tuollaisia paikkoja vielä. Hyvä, sä tiesit noiden seipäitten päiden polttamisen syyn. Mulle se oli aivan outo ja uusi asia mutta mukana oli tietäjä joka osasi kertoa miksi niille oli tehty noin. Kyllä sulla on ollut kadehdittavat lapsuuden olosuhteet vaan osasiko antaa arvoa silloin ympäristölleen Mä en ainkaan osannut, ne kun olivat miltei itsestään selvyyksiä Nyt osaisi vaan se on myöhäistä Mutta perinnetiloilla käydään jos sellaisiin törmätään Ystävähän tuolla oli käynyt ja onneksi aika salli näyttää se meille muille.
Itsestäänselvyyshän se silloin oli. Tosin nautin siellä elosta. Rakastin jo lapsena kaikkea luonnossa.
Kun asuimme vuokralla ison talon pihapiirissä punaisessa tuvassa (omalla aidatulla pihalla tosin) muistan aina kun sain ikioman
pienen kasvavan leppäpuun
. Sitä sitten hoidin ja silittelin
.Tosin sinne se jäi kun muutimme
myöhemmin taajamaan.
Minulla ei ollut samanikäisiä tovereita, mutta en edes osannut niitä kaivata. Minullahan oli luonto ja kaikki ihmeelliset ötökät ja eläimet. Koskaan en äidiltä kysynyt "mitähän mä tekisin"
Roikuin talon tyttärien kanssa navetalla, heinäpellolla, ruiskuhilaita tekemässä, kangaspuilla kutomassa.
Jälkeenpäin olen ihmetellyt miten nuo tytöt minua rääpälettä sietivät ja mukaansa ottivat
Ja tuollaiset kuvat jotka yllä ovat, herättävät tosi hyviä muistoja.
Minulla oli ihanat puitteet lapsuuteeni. Materiaa ei ollut, mutta oli paljon muuta. Esimerkiksi mielikuvitus !
Kävin siellä joitain vuosia sitten. Paljon on muuttunut. Ei hauku pystykorva pihassa, ei ole ammuja navetassa ei heppaa haassa, ei tuoksuvaa valkoapilapihaa. Vanhapoika sitä tilaa asustaa. Taitaa kuihtua sekin ihanuus
Ja lapsuuden "vuorikin" oli ihan pikkuinen kivi