Tervehdys Kaamasen tieltä Neljän Tuulen Tuvalta!
Päätettiin leiriytyä tähän yöksi, kun täältä luvattua taviokuurnaa ei näkynyt eikä kuulunut. Ajateltiin, että jos sitten aamukahvin kanssa
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)
Kun oltiin tehty päätös jäämisestä, linnut ilmestyivät saman tien. Onkin muuten mulla ihan ensimmäinen elis, joka on bongattu kahvilan keittiön ikkunasta

Pasi oli just siirtämässä vaunua, mutta ehti nähdä linnut kuitenkin... Mua jo hiukan huolestutti, että jos ne katoaa saman tien

Kohta päästään saunaan. Rantasauna hyisen lammen rannalla, jossa saunottiin joskus aikana ennen lintuharrastusta, ei ole vielä talven jäljiltä käytössä, eli en pääse kokeilemaan talviturkin heittämistä tänään. Silloin aikanaan olin kyllä ottanut aikalailla "jäänestoa" ja pystyinkin kellumaan kylmässä vedessä pitkään.
Sodankylässä olisi nokisorsa. Ihan vähän koitin Pasille vinkata, että pitäiskö käydä katsomassa, mutta matkaa on 300km/ suunta, eikä Pasi innostunut ajatuksesta. Huomenna olisi tarkoitus ajaa Karigasniemelle ja siitä rajan yli Norjaan ja Norjan kautta käsivarren suuntaan. Kai!
![Hmmm.. [:-I]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/3.gif)
Mutta mennään pikkuhiljaa fiilisten mukaan!
