Meidän siilit saavat vain kissanruokaa. Ja jos raksuja annan, liotan ne erittäin hyvin ensin. Vettä oli eilenkin tarjolla, mutta ei kukaan siitä välittänyt.
Suru on suuri
Nurmikko oli vihdoin MELKEIN kuiva. Sain siis sen ajettua.
Siinä ajellessani ajatukset pyörivät Hömiksen pinessä poisnukkuneessa
Olen nimittäin monesti ajatellut miksi meidän pihassa "aina" on sairaita
puluja, loukkaantuneita kurreja, kuolleita tai vahingoittuneita siilejä,
kuolleita sammakoita, nahistuneita vesiliskoja, kuolleita kontiaisia ja
vaikka mitä
Tuossa ajellessa se valaistui. Meidän, jotka välitämme eläimistä, anamme niiden olla rauhassa
hätyyttämättä pihallamme, ruokimme ja juotamme ja suojelemme niitä kykyjemme mukaan, pihoihin
sitten tulevat kaikki vahingoittuneetkin eläimet. Saavat olla turvassa.
Siinä sivussa että saamme nauttia ja iloita luonnon ihmeistä, pitää meidän kestää myös
luonnon toinen puoli. Menetykset.
Niin se luonto vaan toimii.
Olihan meillä muutama vuosi sitten, ulkonaisesti vahingoittumattoman näköinen kuollut siili.
Lähetin sen silloiseen EEL'aan nykyiseen EVIRA'an. Ja sairashan tämä ressu oli.
Erilaisia loisia vaikka miten paljon
Ja näille ei ihminen mitään voi.
Pikkusiili oli ilmeisesti jotenkin sairas ja siksi nukkui pois
Varmaankin parempi näin pikkupallerolle.