Koko päivän olen tässä päivystänyt ja noin tunnin välein tehnyt kierroksen pihalla. Ei mitään.
Se on erittäin arka ja tulee ehkä vasta yöllä. Juuri kävimme virittämässä sinne kaksi loukkua joihin laitettiin tonnikalaa syötiksi. Joku oli hyväsydämisyyttään laittanut ruokaa näkösälle, sen hävitin pois.
Eräs kissaystävä on tulossa ensi yöksi vahtiin.
Minä olen menettänyt kaiken toivoni ja otan syyt niskoilleni, että yksi menetettiin.
Toiset kolme ovat käyneet lääkärissä, rokotettu on. Ei ollut korvapunkkeja - onneksi! Menen käymään ja katsomaan näitä lapsia joskus ja sitten tulee kuvia.
Lahjan perään en ole nyt soittanut. Mutta jaksan uskoa, että hänellä on hyvä olla orvon pienokaisensa kanssa. Meillä ryhdytään nyt sopeutumaan siihen ajatukseen, että meille tulee uusi perheenjäsen! Tämä yksi kissatäti on hoidellut satoja kissoja ja ottanut niitä kotiinsa. Hän sanoi, että 95 % sopeutuu aivan varmasti. Aikaa saattaa viedä, mutta kyllä onnistuu.
Olen lähettänyt tuhat ja yksi rukousta tuonne yläkertaan, jospa sittenkin saisimme tuon viimeisenkin mohikaanin turvaan.
Kyllä nuo vapaaehtoiset kissaihmiset tekevät suunnattoman hienoa työtä näiden ressukoiden hyväksi! Ja minä olen päättänyt, että meidän taloon hankitaan aivan ikioma loukku. Niitä ei kaupasta saa - täytyy vaan löytää joku, joka tekisi meille sellaisen. Uskon, että sillä on varmasti jatkossakin käyttöä!
