Kävin juuri äsken taas kokemassa loukut. Ei mitään. Sekään ei haittaa, jos loukulla käy usein, koska siellä on sitä muuta hälinää ja ääntä jokatapauksessa. Ei siellä minun käyntini ketään häiritse. Nyt on lauantai-illan hälinät päällä ja voi mennä myöhään, ennen kuin se ilmestyy.
Toinen loukku on siellä toisten poikasten löytöpaikalla, mutta se on melko lähellä katua ja siellä on hälinää. Toinen loukku on meidän lehtikompostorissa, rauhallinen paikka, mutta se pelkää tuota loukkua, joka on pimeä.
Meidän epäilys on nyt sellainen, että tuo poikanen on jotenkin "vajaa", ei syö juuri mitään ja on erittäin laiha. Jos sillä olisi nälkä, kuten sisaruksillaan, olisi se jo jäänyt loukkuun. Toiset jäivät tosi helposti, kun oli ruokaa tarjolla. Jopa päivällä saatiin kiinni!
Tämä voi olla jotenkin vajaa eikä olisi muutenkaan selvinnyt elämälle. Mutta olisi parempi lopettaa kärsimykset kuin kulkea tuolla yön pimeydessä.
Odotellaan nyt kuitenkin, periksi en vieläkään anna. Kaikkeni olen tehnyt niin minä kuin kaikki muutkin, jotka ovat tässä operaatiossa mukana. Ei jää huono omatunto, että ei olisi yritetty kaikki mahdollinen. Joskus vaan ei ihmisenkään konstit auta.