Heräsin yöllä siihen, että joku kurnutti vaativasti tyynyni vierellä. Ei tarvinnut silmiä avata kun arvasin, Pikku-Toivohan se siinä. Haluaa päästä peiton alle lutkuttamaan.
Nostin peittoa ja sanoin Toivolle: siitä vaan, alas tulla!
Pikku-Toivo istui ja katseli tarkkaan arvioiden, mihin nyt kyntensä iskisi. Pää kallellaan se katseli hengityksen tahdissa nousevaa ja laskevaa mahaa. Pää kallistui puolelta toiselle - ei tuo on liian korkea vuori kiivettäväksi. Ei käy.
Sitten se kiinnitti huomionsa tisuliin. Pieni käpälä ojentui, se kosketti, sitten se haisteli. Ei - vanha rusina, ei tuosta saa mitään irti.
Mutta tuossa, käsivarsi, sopivasti siinä lakanan päällä, pehmeätä höllyväistä. Siihen!
Se tuli peiton alle, iski ensin kyntensä käsivarteeni, leipoi muutaman kerran ikäänkuin saadakseen maidon herumaan. Sitten se iski siihen hampaansa, se puri ja kiskoi, venytteli sitä kuin purukumia. Ja niin alkoi onnellinen lutkutus ja kehräys koveni kovenemistaan. Nyt oli Pikku-Toivo onnellinen.
"Tuosta tulee kyllä aikamoinen mustelma käsivarteen." ajattelin - mutta - onneksi - se ei lutkuta kaulaa!!!
Sitten hiipi mieleeni "kauhukuva" kymmenen vuoden ja kymmenen toivokilon kuluttua. Siinä se isona, isona kollina makaa ja lutkuttaa käsivarttani!
![Säikähtää [:67]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/speechless-smiley-040.gif)
No, siihenkin keksin onneksi helpotuksen: Pikku-Toivolla on monta kummitätiä - Pikku-Toivo saa lähteä aina silloin tällöin kummitätiensa luokse "kylään"!
![Nauraa [:-DD]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/9.gif)