Ihana tarina oli tämäkin
Mesis keksi idiksen, Hymis lisäsi pyri... eiku Pyris lisäsi hymi... eiku Pyris lisäsi pyriöt ja minä lisäsin tekstit. (juu ja pari kissankuvaa vaan ja sydänsilmät loppuun )-----------------------Kissan tie teiniäidiksi.Oli synkkä ja myrskyinen yö. Kello oli kaksitoista, ulkona oli pimeää ja satoi ,syyskuu. Märkä asfaltti kiilsi katulamppujen valossa.Istuin avoimen ikkunan ääressä harrastamassa pahettani, siis sauhuttelemassa cigarettea... Oli aivan hiljaista, lukuunottamatta sateen ropinaa. Istuskelin kaikessa rauhassa, pahaa aavistamatta, täysin omissaaatoksissani. Kunnes SE tapahtui!Aivan yhtäkkiä, noin sekunnin murto-osassa, minun ylitseni juostiin! Ponnahdus polven kautta olkapäälle, siitä takajaloilla salamannopea ponnistus ja suoraan kaaressa ikkunasta ulos! Pudotusta oli (onneksi) vain hieman toista metriä, kaari oli komea, ainakin kolme metriä. Ja JALOILLEENHAN ne kissat putoaa. En ehtinyt tajuta mitään, kun kissani jo loikki pitkiä loikkia kadoten synkkään pimeään yöhön! Kyllä oli valkovarpaisilla pumpulitassuillaan äänettömästi osannutkin hiipiätaakseni. Minun mustavalkoinen norjalainen kaunotar.No, ei siinä vielä kaikki. Minä TIESIN, että hänellä on juoksuaika! AAPUUVAA! Hän oli vasta vajaan vuoden ikäinen, eikä vielä leikattu. Arvasinhan minä mitä siinä tapahtuu! Kyllä minä olin ulkona ne kaduilla liikuskelevat kollit nähnyt. Mikä neuvoksi?!!! No kauaa ei nokka tuhissut: singahdin ylös ja ulos siltäistumalta kissan perään. Niin kiire tuli, että SUKKASILLANI, vain punaiset villasukat jalassa, lähdin juoksemaan pimeään yöhön sateeseen märille asfalteille kissaa jahtaamaan! Siellä minä kerrostalojen väleissä koikkelehdin, mutta kissa koikkelehti paljon nopeammin ,joten ei tullut mitään. Ei ku kotiin ja sukista puristamaan vedet pois.Seurasi huolen täyttämä yö. Alue oli keskellä kaupunkia, kissa ei ollut ulkokissa ollenkaan, koskaan ei siellä ollut vapaana liikkunut. Vain hihnassa pihalla. Osaako se kotiin? Ettei jäisi auton alle, voi huoh...Sitten poistui pimeys, tuli valkeus ja aukesi aamu. Ei kissaa. Kunnes: Ennen puolta päivää se tapahtui. Hänen Majesteettinsa Arvokas Norjalaiseni kävelee ylväänä ja ryhdikkäänä rauhallisesti pihaportista sisään....... perässään..... KAKSI herrasmiestä! Toinen musta, siro, eikovin suuri, toinen pullea, paksuposkinen, suuri kirjava kolli. Herrasmiehiä tosissaan, saattoivat neidin oikein kotiovelle saakka.Marraskuussa sitten eräs kaunis yö sain kuin sainkin seurata, kun tämä ent.neiti, nyt kai sitten "rouva", synnytti kolme ihqu ihanaa, söpöä, lutuistapikkukisua, joista yksi oli musta ja kaksi oli kirjavia. Yksi oli lyhytkarvainen ja kaksi pitkäkarvaisia kuten äitinsä. "Isät" olivat lyhytkarvaisia. Voi sitä onnea! Oi oi oi oi. Minä aivan mykkyrällä jakiemuralla noiden suloisten pakkausten edessä. Kyllä oli ilo seurata näiden palleroiden kehitystä! "Onni onnettomuudessa" oli se, että minä kyllä olin ehtinyt tehdä päätöksen, että yhdet pennut teetetään tällä kisullani. Hän nyt vaan päätti ajoituksesta ihan itse. No itsenäinenhän kissan kuuluuollakin. Hih.Näin tuli Tiitusta teiniäiti, lyhytkarvaisen pennun pidin itselläni, hän on Kirsikka. Sen pituinen se.
![[:-(]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/4.gif "Surullinen")
