Elämä ei nyt vaan ole kivaa!
Kun tulin kotiin, oli mielestäni meidän Pikku-Piu jotenkin omituinen, miten , ei sitä voi selittää. Se vaan on viidentoista vuoden kokemus.
Sitten rupesin katselemaan sitä, ja niinhän oli, toinen poski on turvoksissa. Siinä alaleuan alla on melkoinen patti.
Samanlainen on ollut jossakin selkärangan vieressä. Ajattelin, että ovat vaan pojat hiukka ottaneet yhteen.... mutta
En halaistua sanaa sanonut, mutta sekä Arvo että Reino tulivat vierelleni ja etenkin Arvon katse oli sellainen ihmettelevä, ikäänkuin hän olisi aavistanut, että mummi on huolissaan jostakin...
Ja niin olenkin. Mikä on pikkuisella Kykkymylliäiselläni? Tuskin voin muuta kuin katsella huomiseen ja sitten mennään lääkäriin. 15 vuotta ikää, sehän on melkomoinen saavutus. Voi kuinka minä nyt rukoilen, että ei ihan vielä, ei ihan vielä........