Kiitos myötäelämisestä!
Pikku-Piu ei ole aivan samalla tavalla itsenäistynyt kuin kissat yleensä. Hän on vaatimaton eikä tee itsestään koskaan mitään numeroa. Joka aamu kyllä tulee sänkyyn viereeni ja kehrää ja leipoo! Mummin kultamussukka! Hän ei ole sillä tavoin vahva ja näkyvä luonne kuin Arvo tai Reino. Mutta niin erikoisen rakas ja
Kykkymylliäinen, joka tuli joskus lohduttamaan minua, kun olin menettänyt vanhempani.
-------------------------
Tässä helpotuksen tunteessa aivan unohtaa yhden asian:
tämä pönttöläisten keskinäinen ystävyys!
Kiitos, Marfa ja kaikki muut tuesta ja myötäelämisestä!
-------------------------------------------
Lääkärin kertoessa tuosta pahemmasta vaihtoehdosta, leukaluun kasvaimesta - minulla nousi kyyneleet silmiin ja sydän meinasi pakahtua pelosta. Sillä hetkellä siinä tutkimuspöydän äärellä tavoitin Marfan katseen ja silmät. Hätä ja myötäeläminen näkyivät hänen katseestaan. Silloin tunsin, että tämä on sitä ainoata oikeata: Ystävyyttä.
Ja kun kaikki oli ohi ja odottelin vastaanottotiskillä maksun aikaa, otti Marfa Pikku-Piun syliinsä. Siinä he kaksi olivat ja katsoivat toisiaan silmiin, Pikku-Piu kiitollisena - aivan kuin hänkin olisi ymmärtänyt, että me kaikki ihmiset olemme auttaneet häntä.
Ja sitten autossa:
Pikku-Piu puski Marfan kättä kiitollisena!
-------------
Pikku-Piulla ei ole koskaan ollut valjaita eikä kuljetushäkkiä, hän on aina ollut ukin tai mummin sylissä.
------------------
Kiitän teitä kaikkia että olette jaksaneet kuunnella. Tämä oli minulle aika raskas päivä, koska pelkäsin kuollakseni, että Piun vaiva olisi ollut vakavampikin.
Nyt lupaan lopettaa höpöttämisen!!!!
![Hymyilee [:-)]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/2.gif)