Jarmo
Ihan hyvillä mielin ja rauhallisena olen synnytykseen menossa. Ei pelota, eikä jännitä, eikä kauhistuta. Tuntuu, ettei sitä voi oikein etukäteen miettiä eikä varautua, koska ei sitä oikein tiedä mihin sitä joutuu, vaikka kuin oisi lukenut monta synnytyskertomusta ja osaa ulkoa kaikki vaiheet. Kun se on kuitenkin niin yksilöllistä. Ei se auta kuin heittäytyä siihen, mitä tuleman pitää. Kipukaan ei pelota, tuntuu, että siihenkin täytyy asennoitua, että se vaan kuuluu asiaan. Ilman sitä, ei vauvaa saa. Ja yritän olla supistusten aikaan mahdollisimman rento, vaikka sitten ulista, laulaa tai murista niiden aikaan, olen kuullut että äänenkäytöstä saattaa olla apua.
Sellainen olo, että jos mun kroppa osaa olla 9kk raskaana ihan kiltisti ilman minkään valtakunnan vaivoja, niin osaa se myös yhden synnytyksen hoitaa. Luonnon helmaan siis. Ja mihin se ei riitä, osaa kätilöt ja muu henkilökunta varmaan auttaa, ne kun on sitä touhua niin paljon nähneet ja tietävät enemmän kuin minä, millaista se on.