Minä näin muuten viime yönä ihan hassua unta. Olin Ullun luona (toivottavasti Ullu ei suutu kun kerron
) antamassa Ullulle vähän siivousapua, että Ullu saa levätä. Mattojen pudistamisella aloitettiin, ja kyllä heillä olikin paljon mattoja lattialla. Monen väristä ja kokoista. Osa ihan päällekkäinkin. Mietin, että mitenkä koskaan selviän tästä urakasta. Pihallakin oli kaksi mattojen pudistamistelinettä. Sinne niitä mattoja raahasin sisältä, enkä meinannut millään saada niitä telineelle, kun se oli niin korkealla. seuraavaksi olinkin laittamassa Ullun lapsille ruokaa lautasille. Kuorin perunoita. Aina siihen jäi joku pieni suikale kuorta, vaikka kuinka tarkasti koitin ottaa. Muussasin kuitenkin ne lautaselle ja laitoin Ullun tekemää makkarakastiketta päälle. Sitten Ullu sanoi, että laita ne tuonne pöydälle vaan, saavat lapset sitten syödä kun nälättää. Minua vähän askarrutti, että ruoka menee kylmäksi. -Syövätkö lapset sitten sitä kylmää ruokaa. Mutta sinne ne kuitenkin vein.
Tällaisia unia katselin. Enkä kyllä ole yhtään miettinyt Ullun kotia tai heidän perhettään, saatikka mattojaan
. Mistähän nuo kaikki unet oikein tulevat???