Täältä lähti kanssa viimeinen mustarastas marraskuun alussa. Peippo tuli yllättäin tässä marraskuun aikana muutamaksi päiväksi ruokintapaikalle. Nyt ei enää sitäkään ole näkynyt. Parempi olisikin, kun menisivät etelämmäksi.
Ruokinta on laitettu täyteen mittaansa. Siellä on kaksi isoa putkiautomaattia ja pieni teräsverkkoinen automaatti sekä tirppa automaatti siemenille. Yksi pähkinäautomaatti on myös. Sitten rasvasiemenseoksille on kaksi telinettä, toiseen isoon 1 kg tankoon on itse tehty verkkoteline sekä 600 g tanko mahtuu tavalliseen talipallotelineeseen. Sitten on vielä kaksi talipallotelinettä talipalloja varten.
Lintuja käy aika paljon. Tiaisia noin 27, joista ruokailemassa kerrallaan hieman vähemmin (tali-, sini- ja hömötiaisia). Keltasirkkuja 20, viherpeippoja n.30, närhiä 4 ja käpytikkoja 3.
Sitten satunnaisesti käynyt vielä punatulkku koiras.
Siinäpä tämän hetken lintutilanne!
Siemeniä tarjolla, ak-siementä ja kauraa. On myös sellaista pientä siemensekoitusta, jota aletaan tarjota kevättalvella.
(Oraviahan on se 6 yksilöä.)