Illalla oli sähkökatkoksia.Eka kun tuli,niin kauhee etsiminen;ensin tulitikkuja ja sitten kynttilää.Taskulamppukin oli häviksissä.Jus kun olin saanut kynttilään tulet,niin tuli sähköt!
Oon mää niin röyhkee, että pistän tähän oman juttuni.
![[:-DD]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/9.gif "Nauraa")
TÄHTIMERKIT PIMEÄSSÄ - KUN SULAKE PALOI
OINAS - hyppää lattialta, huutaa ”KÄÄK!”, lyö päänsä kattolamppuun sekä oven kulmaan ja manailee. Hän kiiruhtaa etsimään sulakkeita ja taskulamppuja, muttei löydä kumpiakaan. Onneksi kynttilöitä löytyy. Niitä sitten äkkiä palamaan, jotta voin jatkaa iltajumppaani! Oinashan oli juuri ehtinyt vaiheeseen: ”vasen, kaks, kolme, neljä - oikea, kaks, kolme, neljä…”, eikä olisi millään malttanut pysähtyä! Tällä kertaa kynttilöiden kanssa vältytään pienemmiltä - ja suuremmiltakin - tulipaloilta. No, viimeksi kärähti vain kissan häntäkarvat ja jouluna taisi leimahtaa joulukuusi, mutta ripeä oinas sammutti sekä kissan että joulukuusen alta aikayksikön hienolla punaisella vaahtosammuttimellaan, jota hän, sattuneesta syystä, pitää aina helposti saatavilla.
HÄRKÄ - ei huomaa sulakkeen palamista laisinkaan. Hän on nimittäin vedellyt tirsoja olohuoneen sohvalla jo kolmisen tuntia ja jatkaa vielä samanlaisen rupeaman lisää. Pikkuhiljaa heräillessään alkaa härkää kummastuttaa outo lirisevä ääni… se tulee tuolta pakastearkun suunnasta… Härkä käyskentelee unenpöpperöisenä pakastearkulle, ihmettelee hiukan miksi valot eivät pala ja kastelee villasukkansa astuessaan pakastimen vieressä olevaan vesilätäkköön. Voi ei! Nyt härkä heräsi! Minun hirvipaistini, sisäfilepihvini, kantarellimuhennokseni kuohukermassa ja joulukinkusta säästetyt läskit!!! Kaikki sulaneet! Härkä vaihtaa sulakkeen ja etsii reseptit ja alkaa valmistaa kahdeksaa ruokalajia yhtaikaa. Hän joutuu nyt seuraavien päivien aikana syömään tuplasti, jopa triplasti, ja se lohduttaakin härkäparkaamme. Syöminenhän ei ole mikään ongelma! Yhtäkkiä härkä onkin aivan käsittämättömän hyvällä tuulella…
KAKSONEN - Kaksosen lukutuokio katkeaa, kun valot sammuvat. Äääk, mitä mä nyt teen, miettii kaksonen kuumeisesti ja helpottuu samantien tajutessaan, että hätä ei ole tämän näköinen. Vaikka sähköt katkeavat, kännykkä ja lankapuhelin toimivat edelleen! Siis ’no problem’ ja samantien puhelin pirahtaakin soimaan. Tai siis puhelimet. Lankapuhelin ja kännykkä soivat yhtaikaa ja kaksonen vastaa molempiin. Hän keskustelee kepeästi ja vaivatta kahden ihmisen kanssa; kännykkään hän puhuu vasemmasta suupielestä ja lankapuhelimeen oikeasta. Aika kuluu rattoisasti eikä kaksonen edes muista sulakkeita eikä huomaa pimeyttä neljään tuntiin, jonka ajan hän rupattelee puhelimessa, ei kun siis puhelimissa, kavereidensa kanssa. Vasemmalla keskustellaan Englannin vasemmanpuoleisesta liikenteestä ja oikealla ruoditaan Kokoomuksen vaalikampanjaa. Vasta, kun kaksonen sulkee puhelimen, ei kun siis puhelimet, hän huomaa, että torppa on pimeä. Nyt ehtii kaksonenkin vaihtaa sulakkeen, ei kun siis sulakkeet, ei kun siis sulakkeen.
RAPU - Voih! Ei! Mä en ala, auttakaa! Mä pelkään kummituksia! En olisi myöntänyt mutta nyt on pakko… Rapu soittaa äidilleen ja kysyy tältä, onko varmasti ihan totta, että kummituksia ei ole olemassa?! Onko varmasti totta!? Äiti saa ravun rauhoittumaan sen verran, että rapu kykenee löytämään tiensä sulakekaapille ja saa sulakkeen vaihdettua. Valot syttyvät, rauha palaa maahan ja… kummitukset vilistävät äkkiä takaisin sänkyjen alle piiloon… hrrrrrrrrrrrrrrrr….
LEIJONA - Mutta… mistä ihmeestä tuo valo tulee, ulkonahan on pilkkopimeää? Joku täällä nyt selvästi kajastaa. Ei mutta - tietenkin - sehän olen MINÄ! Kuinka minä sen nyt unohdin. Omavaloinen leijona löytää sulakevaraston oman loisteensa valossa. Hän ei tarvitse edes taskulamppua, juuri siksi leijonat eivät koskaan ostakaan taskulamppuja. Mitä tästä opimme? Jos pelkäät kummituksia tai palelet helposti, hanki leijona! Leijonat toimivat kiitettävästi erittäin hyvinä lamppuina sekä myös lämmönlähteinä.
NEITSYT - ei moisesta säikähdä. Hän nousee rauhallisesti tuolilta, suunnistaa kompuroimatta hyvän muistinsa varassa pilkkopimeässä suoraan kaapille, jonka toiseksi ylimmän hyllyn vasemmassa laidassa juuri taskulampun ja kynttilöiden vieressä, tulitikkuaskin oikealla puolella, sijaitsevat 10 A, 16 A sekä 25 A sulakkeet tässä järjestyksessä. Hän poimii hyllyltä taskulampun sekä oikean sulakkeen ja suorittaa sulakkeenvaihdon tuossa tuokiossa.
VAAKA - Aapuva! Tulipa mustaa. Eikä musta edes ole ”väri”, vaikka monet tietämättömät niin luulevat… (Vaaka tietää kaiken väreistä.) Vaaka hakee kaapista sulakkeen, ottaa sen hyvinhoidettuihin kätösiinsä ja kiertää sulakkeen kauniisti paikalleen, pikkurilli tyylikkäästi hiukan koholla. Vaa’an liikkeet ovat kauniita, tekeepä hän sitten mitä tahansa. Hänen sormensa ikäänkuin tanssivat sulakkeen ympärillä. Hän tarkkailee muita sulakkeita… hmmm… aika rumia. Taideteollinen korkeakoulu saisi kyllä luvan tehdä näistä tyylikkäämpiä, linjat ovat kankeat ja jäykät, väri huonosti valittu… (Valkoinenkaan ei ole väri. ”Vaak. huom.”) Voi olla, että vaaka kehittää itse ns. design-sulakkeen vielä. Niitä tullaan myymään tyylitajuisille, sofistikoituneille ja älykkäille ihmisille Pentikin tai Aarikan myymälöissä. Ehkä myös Marimekko ottaa tuotteen myyntilistoilleen. Koska sulake on vaa’an suunnittelema, uskon, että siitä tulee bestseller.
SKORPIONI - ihastelee äkkiä alkanutta mustaa synkkyyttä. Hän päättää antaa sulakkeenvaihdon odottaa, jotta voi tutkia pimeyttä hiukan perusteellisemmin… Skorpioni kutsuu luurangot ulos kaapeista ja huutelee kummituksille ja aaveille, sekä lepakoille: ”NYT voitte tulla esiin! Täällä on säkkipimeää! Nyt teidän ei tarvitse pelätä!” Skorpioni pettyy, kun kukaan ei saavukaan esittäytymään… Kummitukset pohtivat nurkissaan hiukan loukkaantuneina: ”Ai MEIDÄN ei tarvitse pelätä?! Hmh!” Kummituksia hieman hävettää… taitavat itse pelätä skorpionia. Kummitukset nimittäin pelkäävät ihmisiä, jotka eivät pelkää heitä.
JOUSIMIES - rientää keittiöön etsimään kaapista sulakkeita, jotka hän on unohtanut ostaa. Etsii ja penkoo kunnes kaapin hylly putoaa. Sitten hän, pudonneisiin esineisiin kompastellen, ryhtyy etsimään siivouskomerosta taskulamppua - ei löydy - ja lopuksi kynttilöitä. Ei onnista. Ai niin kynttilät loppuivat jouluna ja taskulamppu tipahti järveen tuulastusmatkalla… Nooh, loppu hyvin kaikki hyvin. Jousimiehen onnella kyse ei ollutkaan palaneesta sulakkeesta, vaan yleisestä sähkökatkoksesta ja valot välähtävät päälle samantien, kun jousimies vasta pääsi alkuun.
KAURIS - puree hammasta. Nyt harmittaa! Onko hienoissa kodinkoneissani jotakin vikaa? Mikä aiheutti sulakkeen palamisen? Kodinkoneet pitää kai kaikki tarkastaa ja huoltaa. Ja paljonko sekin taas maksaa? Äh! Vai… johtuiko sulakkeen palaminen kuitenkin siitä, että sain ne puoleen hintaan. Niissä oli ”parasta ennen”-päivämäärä juuri ohi. Mutta eihän se ollut ohi kuin yhdellä päivällä! Eikä sulakkeiden ostostakaan ole aikaa kuin kaksi vuotta! Taasko niitä pitää ostaa?! Hieman kireänä ja huolestuneena tekee kauris nyt vastahakoisen päätöksen: Kai niitä sulakkeitakin on ruvettava sitten ostelemaan sillä normaalilla - kalliilla! - hinnalla.
VESIMIES - Tyhmä keksintö tuollainen sulake, joka poksahtaa, ja juuri väärään aikaan! Vesimies oli juuri virittänyt koekäyttöön rakentamansa ”antennin”, jonka tarkoitus on kerätä ja varastoida ukonilmalla salamoiden sisältämä sähköenergia. Tällä masiinalla laajojen skaalojen vesimies tulee lyömään neljä kärpästä yhdellä iskulla: Keksintö a) ratkaisee maapallon energiaongelmat b) ratkaisee saasteongelman c) lopettaa vaaralliset ydinvoimalat ja d) palauttaa maailmanrauhan, kun suurvaltioiden ja öljynviejämaiden ei enää tarvitse nahistella keskenään. Öljyähän ei tämän jälkeen enää tarvita. Vesimiestä ottaa hieman päähän, että kaiken tämän keskellä pitää vielä kehitellä moinen pikkuasia: poksahtamaton sulake!
KALAT - Auts! Mitä nyt? Maailmanloppu? Kalat ei tajua mitä tapahtui, mutta ei hänen tarvitsekaan. Ei aikaakaan, kun kala jo nauttii tilanteesta täysin siemauksin. Ei hän sulakkeista mitään tiedä, mutta kynttilät ovat aina käden ulottuvilla. Tulitikkuja joutuu etsimään vartin, mutta ei se mitään. Kalat sytyttää kynttilän, laittaa soimaan pehmeää mystistä musiikkia ja asettuu silmät kiinni divaanilleen. Mikä rauha… mikä pehmeä tummuus… turvallinen pimeys… ikuisuuden kosketus… Oi, kestäisipä tämä iäisesti, miettii kala lipuessaan nirvanaan…
