Noinhan se on. Mutta kun kuvaamani tapahtuma on juuri käsillä,
on mieliala niin sekaisin ettei sitä pysty ajattelemaan noin.
Kyllä se vihan tunne sillä hetkellä kohdistuu siihen pyydystäjään.
Myöhemmin sitten vasta omistajaan.
Olen miettinyt olisinko silloin voinut vahingoittaa tuota kissaa jos olisin
sen kiinni saanut. Enkä tiedä vieläkään. Niin hirveä oli tuskani sen oravan puolesta.
Tämä mainittu (jo edesmennyt kissa) oli oikein erikoistunut oravien jahtaamiseen
ja tappamiseen. Sen kuulin toiselta naapurilta joka oli päivät kotona ja nähnyt
useita kissan hyökkäyksiä oravia kohtaan. Se myöskin vei saaliinsa kotiinsa.
Kuitenkaan omistajat eivät reagoineet mitenkään.
Kuten olen aiemminkin kirjoittanut, meidän pihalla oleili/saalisti vuosituhannen
alussa parinkymmenen kissan joukko päivittäin. Silloin meinasi hermo mennä totaalisesti.
Nyt ei ole onneksi ollut kuin yksi tai kaksi. Keväällä pyydystin kaksi kissaa loukkuun.
Toisen oli omistaja käynyt hakemassa, toinen sai uuden kodin kun omistaja ei sitä kysellyt.
Taisi olla vaan onnellinen kun pääsi eroon.
Ja sitten yksi asia jota haluan painottaa. Minä EN ole yleisesti kissanvihaaja. En kuitenkaan ole koskaan voinut vahingoittaa mitään luontokappaletta. En edes sitä pihallani saalistavaa kissalaumaa
Mutta kuten kirjoitin, koskaan en voi unohtaa sitä tuskissaan, kissan suussa huutavaa oravaa. Se ääni kaikuu päässäni aina kun tämän tapahtuman muistan.
Tiinalla hyvä, asiallinen linkki