Minusta on turhaa alkaa mässäilemään tällä viha-asialla. Mielestäni Kaija on ehkä tunnekuohussa kirjoittanut asian ja kertoo vihaavansa nimenomaan vapaana liikkuvia kissoja. Tilannetta, jossa kissat saa juosta vapaana. Minulle tuli otsikosta mieleen ainakin ASIANYHTEYS jota hän vihaa.
Netissä ehkä on taipumus "lukea" liiankin jyrkästi asioita. Sama pätee tietysti kirjoittamiseenkin.
Kyllä meidän pitäisi mielestäni vähän paremmin tuntea vakikirjoittajiamme, ennen kuin kuitenkaan aletaan tämän tapaiseen spekulointiin millä tavalla saa kirjoittaa.
Ja samaa mieltä kuin Tiina, että kyllä meidän täytyy pystyä kirjoittamaan muutakin kuin "kivoja" asioita. Ja jos joku ei pidä niin kovasti kissoista tai koirista, niin kyllä senkin pitää kestää!! Mielipiteitä on monia, ei pidä lähteä tuomitsemaan niitä, eikä tunnetiloja missä saa milläkin asteikolla kirjoittaa, kunhan ei ketään henkilökohtaisesti loukkaa.
Tuossa tilanteessa missä kissa tulee toiseen pihaan ei riitä hyssyttely, vaan neuvoja ja sääntöjä, miten kannattaisi menetellä. Niitäkin saatiin ihan asiallisesti tähän ketjuun kuitenkin. Ja ne on varmasti kaikille osapuolille ihan hyviä ohjeita, myös kissoille.
Eikö siis ole aika puhaltaa peli poikki??
Ja vielä noista raivontunteista, mistä Tiinakin kirjoitti on minullekin tuttua. Kenelle ei niitä olisi? Aika yleinen ja hyväkin tapa on ns. "päästää höyryt ulos", ei tule patoutumia
Eli kuulun ihmisryhmään, joka ei taatusti jätä höyryjä sisälle. Onneksi on hyviä ystäviä, puoliso ja jossain asioissa, lähinnä luontoon liittyvissä, myös täällä pöntöllä tulee sanottua mitä ajattelee. Niin tälläkin kertaa