Tässä ketjussa haiskahtaa kissavaino.
Ei ole kysymys kissa
vainosta vaan oikeudesta itse päättää omasta pihasta.
Koita nyt mir'kin se ymmärtää.
Jos sinä mir nyt vihdoin vastaat kysymykseeni onko sinusta oikein että jos hankin vaikka
hevosen ja päästän sen sinun pihaasi syömään kukkiasi ja piippimään ja kakkimaan sinne,
olisiko se hyväksyttyä ? Lemmikki toisen pihalla siis.
Pointti on yksinkertaisesti se onko minulla oikeus määrätä omasta pihastani.
Olen sinne muodostanut ympäristön jossa siilit, oravat, puput ja linnut viihtyvät.
Minä haluan niin. Siksi meillä on isohko, puolivilli piha. Kyllä se on ihan tarpeeksi siisti kuitenkin.
Olen ajatellut että meidän pihamme on turvapaikka näille luonnon eläimille joita täällä
vielä jonkinverran liikkuu. Haluaisin sen pitää sellaisena.
Miksihän kukaan, tai melkein kukaan kissanomistaja, ei ymmärrä ettei minulla ole
yhtikäs mitään sitä vastaan että teillä on vaikka huone täynnä kissoja kunhan ne eivät
tule tänne tuhoamaan.
Voi miksi tästä tehdään tällainen asia ettei kukaan ymmärrä minua
Ja muistutanpa vain että meidän Onni oli vähällä olla ilman näköä kun kissa keväällä
hyökkäsi automme alta PIHALLAMME Onnin kuonolle. Onni meni auton alle haistelemaan ihmeissään ja siellä olikin kissa. Tietenkin se hyökkäsi kun tunsi itsensä uhatuksi. Vaikka ei Onni olisi mitään sille tehnyt. Kyllä sydän hypähti kun Onni kiljaisi.
Onneksi osui vain kuonon sivuun kynsineen. Pelastui sentään näkö.
Kissa juoksi karkuun. Vieläkään en tiedä kenen kissa se oli. Mistä olisin mennyt lääkärikulut
hakemaan. Entä JOS Onni olisi vaikka sokeutunut.
Kissa oli ainakin Onnin kokoinen.
Siis pitäkää lemmikeitänne hyvänä. Hyvä esimerkki on Rouva Hömis. Hän pitää varmasti huolen omistaan. Ei päästä niitä vapaana juoksemaan. Siitä ei tule kuin surua puolin ja toisin.