Varpunen...voi miten liikuttava...toinen itki...
Mie kerron yhen ihan tosi tarinan...siellä stönölän lähellä on...myö kutsutaan täti-ihmistä "kananmuna tädiksi", hällä on ensinnäkkii kuusi kisulii kotona, mutta ulkona on kanala (vapaat kanat)..ovat vapaana aitauksessa...nooh, silloin kun kanat alkavat tulla elämänsä ehtoo puolelle, täti vie kanan sisälle koriin ja hää tuntee kanansa niin hyvin, jotta parin päivän kuluttua simmut sammuu...
Hällä on tapana antaa luonnon hoitaa loput ja vie tämän kuolleen kanan metsään supien tai jonkun muun elukan syötäväksi...nooh, kerran oli käynny niin, kun tämä kana oli siellä korissa, niin kukko tuli sisälle ja oli kaksi päivää nököttänyt kanan vieressä...hiljaa nokkinut toista ja yrittänyt ns. parantaa "potilaan"...ja...voi-voi tää on sit ihan totta....kun henki oli mennyt kanalta, niin täti sanoi, jotta hää ei ole ikinä kuullu...kukko itki, oli ihan oikeasti huutanut ihmeellisellä äänellä pää koipien välissä...ja hänellä on kanoja ollut koko ikänsä....hää sannoo aina että on saattohoitaja kanoille, saavat olla eläkkeellä niin kauan kun jaksavat...
Myö käydään ostamassa häneltä aina munia...ovat isoja ja tosi tuoreita.
Jotta tämmönen tarina tämä....