Nuorenna miehennä, harpatessani armeijan palvelukseen, merkittiin kirjoihin mun olevan
190 sm pitkä.
Sitä äitini ja minä, aikoinaan pidettiin pienenä ihmeenä. Sitähän sen on täytynyt varmaan ollakkin, koska niin pienestä, sairalloisesta ja kitukasvusesta, kiusatusta, helposti nosteltavasta ja kevyesti viskeltävästä ihmisen alusta, oli kasvanu sen kokonen kolli, vaikka lstenlääkäritkin oli heti syntymän jälkeen, ennustaneet lyhyttä elämää ja todenneet, ettei se elämään jää.
Joku ihme (ehkä äitini rukoukset, tai joku muu) vaan sitten jostain syystä tapahtu, koska armeijan leipiin kirjauduttuani, todettiin mun olevan pataljoonan pisin mies ja kun , ainakin siihenaikaan siellä miehet tultuaan, asetettiin pituusjärjestykseen, oli mun paikkani porukassa aina
ensimmäinen.
Paikkani oli Haminassa, Kymen jääkäripataljoonan
ensimmäisen komppanian,
ensimmäisen joukkueen,
ensimmäisen ryhmän,
ensimmäinen mies.
Koskaa elämässän, ei se o harmittannu, et oisin johoki liian pitkä ja hyvi muistan hetkiä lapsuuteni ajalta, kun yleensä olin porukan pienin.
No se Haminan reissu, oli sitä vanhaa hyvää aikaa!