Positiivareiden Ajatusten Aamiaisesta (linkissä muitakin hyviä uutisia)
http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?75f0cf71-cf4c-4584-80e3-75351f673de5Sankarikoira karkotti karhun
Muuramelainen Marita Jokinen oli marraskuun alussa Korpilahdella perheen kesämökillä ja huomasi että Ilpo-koira oli levoton. - Yhtäkkiä se juoksi jalkoihini ja piti ihmeellistä ulinaa. En ole koskaan kuullut vastaavaa. Ilpo ihan vapisi, Jokinen kertoo.
Samassa koira ryhtyi murisemaan ja tuijotti tiukasti eteenpäin. Jokinen käänsi katseensa samaan suuntaan. Hän näki karhun seisovan takatassuillaan metsäaukealla 15-20 metrin päässä ja tapittavan kohti. Jokinen mietti pakenemista autoon, mutta päätti pysyä paikallaan.
- Menin kipsiin, en olisi päässytkään mihinkään. Yhtäkkiä karhu pudottautui etutassuilleen. - Olin varma, että nyt se syöksyy päälle. Pelkäsin kuollakseni. Ilpo tulkitsi eleen omalla tavallaan. - Se päästi kauhean karjahdukseen ja pinkaisi kohti karhua.
Karhu kääntyi käpälämäkeen koira perässään. Seurasi pelonsekainen tunti, kun karvakuonosta ei kuulunut mitään. Viimein Ilpo palasi, läpimärkänä kuin uitettuna. Mökkireissu päättyi siihen. Jokinen lähti kotiin.
- Ilpo murisi vielä autossakin.
Lähde: Iltasanomat