Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)  (Luettu 280 kertaa)

Sus

  • Vieras

Positiivareiden Ajatusten Aamiaisesta (linkissä muitakin hyviä uutisia) [:-)]
http://www.positiivarit.fi/Content.aspx?75f0cf71-cf4c-4584-80e3-75351f673de5


Sankarikoira karkotti karhun

Muuramelainen Marita Jokinen oli marraskuun alussa Korpilahdella perheen kesämökillä ja huomasi että Ilpo-koira oli levoton. - Yhtäkkiä se juoksi jalkoihini ja piti ihmeellistä ulinaa. En ole koskaan kuullut vastaavaa. Ilpo ihan vapisi, Jokinen kertoo.

Samassa koira ryhtyi murisemaan ja tuijotti tiukasti eteenpäin. Jokinen käänsi katseensa samaan suuntaan. Hän näki karhun seisovan takatassuillaan metsäaukealla 15-20 metrin päässä ja tapittavan kohti. Jokinen mietti pakenemista autoon, mutta päätti pysyä paikallaan.

- Menin kipsiin, en olisi päässytkään mihinkään. Yhtäkkiä karhu pudottautui etutassuilleen. - Olin varma, että nyt se syöksyy päälle. Pelkäsin kuollakseni. Ilpo tulkitsi eleen omalla tavallaan. - Se päästi kauhean karjahdukseen ja pinkaisi kohti karhua.

Karhu kääntyi käpälämäkeen koira perässään. Seurasi pelonsekainen tunti, kun karvakuonosta ei kuulunut mitään. Viimein Ilpo palasi, läpimärkänä kuin uitettuna. Mökkireissu päättyi siihen. Jokinen lähti kotiin.
- Ilpo murisi vielä autossakin.

 Lähde: Iltasanomat


Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #1 : 10.11.08 - klo:13:38 »

Aikamoinen sankari tuo Ilpo-koira. Hau-hau!

Sankari se on meidän Mustikkakin. Muutama vuosi sitten se teki samanlaisen tempun. Poikani oli metsässä lähellä meidän mökkiä Mustikan kanssa. Karhu tuli vastaan ja poika vähän säikähti. Mustikka rupesi räkyttämään ja lähti karhua kohti. Karhu juoksi karkuun. Huh!
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 60 661
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #2 : 10.11.08 - klo:17:32 »

Kamera mukaan kun mennään karhumetsälle  [:-)]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Sus

  • Vieras
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #3 : 10.11.08 - klo:17:36 »

Kamera mukaan kun mennään karhumetsälle  [:-)]

Nii ja ehdottomasti myös KOIRA! [:-)]
Kirjattu

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 60 661
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #4 : 10.11.08 - klo:17:38 »

ja hunajaa [:-)]
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Sus

  • Vieras
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #5 : 10.11.08 - klo:17:39 »

 :-))
Kirjattu

Sinisorsa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 004
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #6 : 10.11.08 - klo:17:51 »

Joskus voi käydä näinkin:   [?]


"Karhu voi ajaa koiraa takaa ja koira turvautuu isäntäänsä => vaara"   [:-I]

http://www.suurpedot.fi/page.asp?Section=56&Item=156

Löysin netistä tän jutun, jonka aikanaan luin lehdestä (taisi olla uutisissakin)"Iltapäivälehti otsikoi (nettiversiossaan), että "Metsästyskaudelle synkkä alku - Karhu raateli metsästäjää" - vuonna 2007.

Metsästäjien haavoittama karhu "ei -- pysähtynyt vaan pakeni syvemmälle metsään", mutta se oli löydetty uudelleen koiran avulla. "Karhun luota paennut koira tuli tietenkin omistajansa luo, jolloin karhu hyökkäsi miehen kimppuun." "Haavoitettu karhu tarrasi hampaillaan miehen vasemmasta käsivarresta ja kynsi miehen kaulaa, päänahkaa ja selkää, kunnes miehen metsästystoverit saapuivat paikalle. Uusia tulokkaita säikähtänyt karhu pakeni paikalta, mutta metsästäjät tavoittivat karhun ja lopettivat sen."
« Viimeksi muokattu: 11.11.08 - klo:07:32 kirjoittanut Sinisorsa »
Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #7 : 10.11.08 - klo:18:04 »

Olipas todellla mielenkiintoinen linkki Sinisorsalla.
Meidän Mustikka on sellainen tyhmänrohkea ja haukkuu kaikkea isoa (=patsaita, traktoreita, moottoripyöriä, karhuja...). Se lähti kyseisen karhun perään ja ajoi sen pois. Oli tuuria tilanteessa. Missään tapauksessa Mustikka ei olisi tullut poikani luo hakemaan turvaa, vaan sille olisi käynyt köpelösti, jos karhu olisi päättänyt hyökätä. Mikälie karhua vaivasi, kun juoksi karkuun isompana. Tulikohan pupu pöksyyn?
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Sus

  • Vieras
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #8 : 10.11.08 - klo:18:08 »

Hih, tuli mieleen, kun mun pikkuinen bichon frise -hauva (abaut 4-5 kg) rupes haukkua rätkyyttämään rantakuppilan pihassa olevaa karhuPATSASTA. Se patsas ei ollut ees kovin iso... mutta kiersi ja kaarsi ympäri sitä ja haukkui ja läsnäolevat ihmiset naureskelivat. :-))
Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #9 : 10.11.08 - klo:18:10 »

Hih, tuli mieleen, kun mun pikkuinen bichon frise -hauva (abaut 4-5 kg) rupes haukkua rätkyyttämään rantakuppilan pihassa olevaa karhuPATSASTA. Se patsas ei ollut ees kovin iso... mutta kiersi ja kaarsi ympäri sitä ja haukkui ja läsnäolevat ihmiset naureskelivat. :-))

Mitäs nauramista siinä on, kun haukkuu karhupatsasta?  [:-DD]
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 53 459
Vs: Sankarikoira karkotti karhun (+muita hyviä uutisia)
« Vastaus #10 : 10.11.08 - klo:18:11 »

Onneksi se oli vain patsas.

Marjulin pojalla ja Mustikalla jännittävä tilanne. Onneksi karhu pakeni.
Kirjattu

Sinisorsa

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 004
« Viimeksi muokattu: 10.11.08 - klo:18:44 kirjoittanut Sinisorsa »
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.247 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.