Tämä ihan yleisellä tasolla. En ollenkaan väitä, että Luscinian tilanteessa olisi ollenkaan kyse tästä samasta. Vaikka ehkä voi ollakin?
Sen olen huomannut ennenkin, että jotkut ihmiset käyttäytyvät aika erikoisesti kun läheinen sairastuu. Ei pystytä kohtaamaan sitä asiaa, eikä sitä, että sairastunut ei siinä tilanteessa pysty vastaamaan omasta toiminnasta.
Etenkin aikuisen lapsen voi olla todella vaikea ottaa uutta toimijan ja vastuunkantajan roolia. Se on kuitenkin aikuisessakin lapsessa aika syvälle juurtunut se ajatus, että isä ja äiti ovat vahvoja ja pystyviä. Hoitajia, eikä hoidettavia. Ei ole helppo juttu hyväksyä sitä, että nyt pitääkin ottaa vastuuta, toimia jopa vanhemman tahtoa vastaan asiassa, josta hän on itsestäänselvästi pystynyt ennen itse huolehtimaan. Jos omat henkiset voimat on vähissä, niin kuin monesti tuollaisissa tilanteissa käy, voi näennäinen välinpitämättömyys olla se tapa reagoida.
Meillä käydään juuri vuosittain toistuvaa vääntöä meidän kanssa asuvan vanhuksen oikeudesta käyttää tulitikkuja. Ne on piilossa ja pysyvät piilossa. Asia josta ei voi paloturvallisuuden vuoksi tinkiä, mutta tiukka paikka kynttilänvalosta pitävälle vanhukselle.
