Pönttöfoorumi

Ole hyvä ja kirjaudu tai rekisteröidy.

Kirjautuaksesi anna tunnus, salasana ja istuntosi pituus
Tarkempi haku  

Uutiset:

Kirjoittaja Aihe: Ilves hiippaili pimeässä  (Luettu 1234 kertaa)

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Ilves hiippaili pimeässä
« : 20.09.06 - klo:14:56 »

Viime viikonloppuna olin mökillä Itä-Savossa. Viimeisen yön vietin siellä yksin, kun poika ja Mustikka lähtivät Lappiin. Käväisin ulkona joskus puoli kahdentoista aikaan. En ollut laittanut valoja palamaan. Vain heikko valo tuvan ikkunasta valaisi, että näin minnepäin kulkea.

Seisoin jonkin aikaa kuistilla ihan hiljaa, hiljaa, että kuulisin jokaisen risauksenkin. Harrastan sitä aina yksin ollessani. Yritän herkistää korviani kuulemaan kaiken. Sitten kuulinkin jotain: noin 2,5 metrin päässä minusta rapisi vienosti jotain. Piti kuunnella tarkkaan. Ajattelin, että se on taas supikoira. Niitähän ne aina ovat. Mutta näinkin jotain vaaleaa. Se liikkui hyvin pehmeästi ja näin hennossa valossa vaalean "kankun", sitten silmätkin kiiluivat hetken. ILVES! Liikahdin hiukan ja otus lähti livohkaan.

Aamulla kävin rannalla tarkistamassa, oliko minkäänlaisia jälkiä. Olihan siellä pyöreitä, isohkoja tassunjälkiä. Olin kohdannut yöllä ilveksen. Wa-uuuu!
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Marle

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 22 298
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #1 : 20.09.06 - klo:15:01 »

Ouu..ja vauu! Nyt pitää pitää kameraa AINA hollilla ja salama ylhäällä niin saisi noi mahtitapaamiset muistikortille [:-)]
Kirjattu

Ansku

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 4 478
  • Tält pualt jokke
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #2 : 20.09.06 - klo:15:03 »

Aika wau! Ilvestä ei joka päivä näekään!  :-O

Vähänkö olen kades. Tykkään ilveksistä, vaikka ne joskus kissoja popsivatkin... mutta onpa taas yksi hyvä syy pitää kissat sisällä turvassa.
Kirjattu

Ikka

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 597
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #3 : 20.09.06 - klo:15:05 »

Onnea, Marjuli ! Kannattaa joskus luonnossa olla hiljaa. Voi kohdata jotain unohtumatonta. Ilveksen kohtaamista olen itsekin kaipaillut, mutta haaveeksi varmasti jää. Jälkiä kyllä talvisin näen suolla  hiihdellessäni. Kyllä niitä liikkuu siellä Nurmijärvelläkin. Samoin karhuja ja susia.
Kirjattu

zeener

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 8 736
  • Vampula
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #4 : 20.09.06 - klo:15:07 »

Mahtavaa!!! Onnittelut!
Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #5 : 20.09.06 - klo:15:08 »

Tosiaan, harmi ettei ollut kameraa. Kuva kiiluvista silmistä olisi ollut mainio.  :-))
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Henri

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 10 832
  • Pirkanmaa
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #6 : 20.09.06 - klo:15:35 »

Havainto on mahtava! Wau!  [KIPPIS] [KIPPIS]
Kirjattu

Tiina

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 16 556
  • Lahti
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #7 : 20.09.06 - klo:15:48 »

Tosiaan, harmi ettei ollut kameraa. Kuva kiiluvista silmistä olisi ollut mainio.  :-))


Mutta jäihän sulle mahtava muistikuva. Kaikenkaikkiaan hieno kokemus ihan varmasti.
Kirjattu
"Ehjimmät meistä on sirpaleista tehty"-Tommy Tabermann-

Piipero

  • Seniori
  • ****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 479
  • Kissat jättävät tassunjälkensä sydämeesi
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #8 : 20.09.06 - klo:15:53 »

Wau, olet sinä Marjuli rohkea! En tiedä miten sitä on tullut niin pimeänpelkoiseksi, mutta
en kyllä uskaltaisi syyspimeillä olla yksin mökillä. Kesällä kyllä.

Mahtava kokemus tuo ilveksen näkeminen!
Kirjattu

Talvikki

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 1 237
  • Pohjois-Karjala
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #9 : 20.09.06 - klo:16:09 »

Onpas Marjulilla ollut hieno yöllinen kohtaaminen. Onnittelut!  [:-)]
Kirjattu

Jarmo

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 59 208
  • Säkylä ** älykäS
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #10 : 20.09.06 - klo:16:41 »

Mahtava havainto ja kateeksi käy moinen kohtaaminen
Kirjattu
    "Kissoja vihaavat ihmiset syntyvät seuraavassa elämässä hiiriksi."   (Faith Resnick)     

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 980
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #11 : 20.09.06 - klo:18:01 »

Tunne oli varmaan sanoinkuvaamaton ilveksen ilmestyessä näkökenttään. Minäkin sanon, että kyllä olet rohkea suomalainen, kun yksinäsi siellä mökillä olet.
Kirjattu

Marjuli

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 2 346
  • Nurmijärven mummo
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #12 : 20.09.06 - klo:19:00 »

Totta, hyvä muistikuva jäi, vaikkei valokuvaa tullutkaan.  :-))
Eihän siihen mitään rohkeutta tarvita, että on mökillä yksin. Tuttu paikka, tutut äänet. En ole koskaan pelännyt mörköjä. Vähän ennen ilveksen näkemistä olin seisoskelemassa yöpaitasillani rannalla tuijottelemassa tähtiä. Siellä näkee vietävän hyvin tähtitaivaan, kun on niin pimeää. Ei valoja missään, ainoastaan tähtitaivas yläpuolella. Linnunratakin näkyy valtavan selvästi. Siellä on tähtiä paljon enemmän, kuin täällä Nurmijärvellä.  :-))
Kirjattu
**** ei sitä koskaan tiedä mihin pystyy, ennenkuin yrittää ****

Mesis

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 51 980
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #13 : 20.09.06 - klo:19:07 »

Minua ei saisi kirveelläkään pimeässä rannalle tähtiä katselemaan. Olen kyllä niin pelko.
Kirjattu

Hilu

  • Konkari
  • *****
  • Poissa Poissa
  • Viestejä: 6 689
  • - moro -
Vs: Ilves hiippaili pimeässä
« Vastaus #14 : 20.09.06 - klo:19:17 »

Upea kokemus Marjulilla! [:-)]
Kirjattu
 

Sivu luotiin 0.245 sekunnissa. 25 kyselyä tietokannasta.