Tänään liikuttava ja hieman surullinenkin tapahtuma.
Menin päivällä tyttären puolella käväisemään. Siis talon toiselle puolelle. Kuusiaidasta lennähti minua seuraamaan mustarastas.
Se lensi vierelläni ja istahti tyttären oven edustalla kasvavaan tuomeen. Kujersi hiljaa.
Kun sitten lähdin takaisin, istui vielä siinä puussa. Tuli takaisin kuusiaitaan.
Tämä siksi surullista että tämä mustis on ilmeisesti se joka on meillä talvehtinut ainakin viitisen vuotta. Olen aina vienyt sille ja sen kamuille ruokaa yhden kuusen alle tyttären pihan puolelle. Kuusen oksat kun hieman suojasivat ettei lumi heti peittänyt ruokia.
Koska viime talvi oli tosi luminen ja ruoat tahtoivat kaikesta huolimatta peittyä tuiskuavaan lumeen, kävin usein ruokaa lisäämässä ja lunta pois siivoamassa. Tämä mustis tuli aina kanssani sinne kuusen luo. Istui oksalla ja odotti. Heti kun lähdin, lennähti syömään.
Nyt ilmeisesti oletti että ruokaa taas vien. Mutta kaikki on nyt muuttunut. Tytär kun on myynyt oman puolensa asunnon ja siihen muuttaa joulukuun puolen välin jälkeen uudet ihmiset. En voi enää sille puolelle mitään ruokia laitella. Myös tuo mustiksen piilopaikka, kuusiaita jää heidän puolelleen.
Vein kyllä heti uuteen paikkaan ruokaa johon ajattelin aloittaa mustiksen tämän talven ruokinnan. Eli lintujen ruokinta katoksen alle. Sen ympärille on asetettu harvaa puutarhaverkkoa etteivät varikset, harakat ja pulut niitä heti söisi. Havunoksia laitan vielä muutaman tuulen puolelle ettei lumi heti kokonaan ruokia peittäisi.
Vaan eipä ainakaan vielä kulta sinne lentänyt. Toivotaan että huomenna. Ja että on tänään jostain jotakin syötävää löytänyt. Tämä on ollut niin kauan täällä talvet. Ei se varmaan osaa edes muuttaa minnekään.
Anteeksi karmean pitkä stoori
![Punastuu [:17]](http://mylly.hopto.me:8080/pkfoorumi/Smileys/Ponttola_1/blushsmile2[1].gif)