Tänään hankikantoisella merenjäällä pakkasessa ja todella kylmässä tuulessa! Tuuli tuntui menevään kyllä luihin ja ytimiin.. Olin pukeutunut kuin kovimpina pakkaspäivinä ja vielä hupunkin piti laittaa päähän, pipon lisäksi!
Joku kelkkaili jäällä ja näytti pari hiihtäjääkin olevan luistelutekniikalla edeten.
Mitähän sitä näkyisi? Pulmusia kaipailen, mutta ne mokomat eivät vieläkään paikalla! Kolme merikotkaa kisaili ja kaarteli keskenään.
Ja sitten - piti oikein hieraista silmiääm - erään saaren kärkeen, jäälle, ei mitään sulaa näkyvissä edes - laskeutui kaarrellen MERIHANHI!
Koko lintuharrastukseni aikana en muista kevättalvea, jolloin on päässyt tähän matalalle lahdelle hiihtämään, kelkkailemaan tahi kävelemään - merihanhien kanssa samassa paikassa! Näin nämä talvet muuttavat muotoaan. Kovat pakkasyöt ovat antaneet upean hankikannon vielä kaiken lisäksi. Vielä myöhemmin illan suussa olin kelkottemassa meren jäällä Driverin kanssa. Tuosta vaan pellon yli mentiin ja hyvin luisti! Ihana elämys vuosien jälkeen!
Lahdella näkyi myös laulujoutsenia ja näinpä vielä 2 merihanhea lennossa - melkein pihassa!
Näin kevät etenee, vaikka pakkanen taitaa olla nousussa tänäkin yönä!
