Sähköpostin tuomaa..

Minulla on koira, schäfer. Olen minä sitä kouluttanutkin.
Lenkkeilijöihin se suhtautuu tosi luontevasti. Iloisesti häntä heiluen
se tulee tervehtimään kaikkia kuntourheilun ystäviä. Minä olen siinä
ihan lähellä, narun toisessa päässä, rähmälläni. Hyvin suhtautuvat
lenkkeilijät poistuessaan paikalta tapaamisemme jälkeen kuraiset
tassunjäljet rintapielessä ja naama nuoltuna. Haluavat tavata
toistekin. Moni on huutanut: "Te kuulette minusta vielä!" Mukavaa
sakkia.
Vaikka kyllä koiran koulutus vaatii pitkäjänteisyyttä. Kapulan
heittämisestä se tykkää valtavasti. Kerran heitin. Poliisit toivat
koiran illalla kotiin. Minä sanoin, että ei olis tarvinnut. Luulivat
että lasken leikkiä.
Naapuritkin pitävät meidän koirasta kovasti, ovat antaneet sille
lempinimenkin: ADHD. Outo nimi. Olisiko arabiaa?
Kerran minä vein sen lääkäriin ja sanoin että nyt tälle idiootille on
tehtävä jotain. Lääkäri kysyi, että voiko eläintenhoitaja pitää sillä
välin minun koiraani. Kaikki eläinlääkärit eivät ole tosikkoja.
Uskoihan lääkäri puhetta, ja määräsi koiralle rauhoittavia pillereitä.
Muutaman purkillisen se niitä sitten söikin, nälkäänsä. Antoi vielä
tassua kiitokseksi. Pitihän minunkin yksi maistaa. Viikko meni
horroksessa. Lääkitys lopetettiin tehottomana. Ei siitä ollut
huumekoiraksi.
Schäferit ovat kovia syömään. Aamiaiseksi se vetäisee pari desiä
nappuloita, maksalaatikkoa ja olkkarin sohvan.
Koiran hankkiminen ei ole kovin kallista. Parilla tonnilla saa hyvät
paperit omaavan schäferin. Remonttiin menee kymppitonnin verran ja
ruokaan viitisenkymppiä kuussa. Meillä lisäkustannuksia aiheutti
turvahäkin ostaminen, mutta se osoittautui liian pieneksi koko
perheelle.
Luin koirakirjan. Siinä sanottiin että koiraperheessä johtajuus on
tärkeässä asemassa. Helpotti. Yksi asia on sentään meilläkin hoidettu
oikein: schäferit ovat loistavia johtajia. Lenkkikaverihan minun piti
siitä itselleni kasvattaa. Ensimmäisellä lenkillä vedettiin yhtä
köyttä tosi hienosti. Eri suuntiin. Koiran kanssa juokseminen vaatii
vahvoja olkapäitä.
En oikein uskaltautunut taannoin mukaan keskusteluun lenkkipoluilla
häiriköivistä koirista. Ymmärsin heti, että joku oli nähnyt meidät.
Päätin kuitenkin tulla ulos kaapista kun tajusin, ettei ongelma ole
yksin minun, se on myös niiden joita meidän koira on häiriköinyt.
Eiköhän sovita että jokainen hoitaa omat ongelmansa. Kennelpiireissä
on väläytelty ongelman ratkaisuksi niinkin julmaa asiaa kuin piikin
antamista häiriökäyttäytyjille. Minusta se on kohtuuttoman kova
rangaistus, sitä paitsi suurin osa lenkkeilijöistä on ihan mukavaa
porukkaa.