Kielikukkasia
Tänä vuonna 25 vuotta täyttävä Salon Ratsastusseura täyttää tänä vuonna 25 vuotta
Päivärannassa mies pahoinpiteli avovaimoaan ja ensiapu hoiti loput.
Konnevedellä varastettiin torstaina aamuyöllä kirkonkylän keskustan tuntumaan Rautalammintien varteen pysäköidystä autosta lompakko, jossa oli rahaa sekä cd-levyjä ja -soitin.
Äidit kertovat, millaisia he olivat pojankoltiaisina.
Aino ja Ilmari Hyvärinen viettävät kultahäitään lasten ja lastenlasten kanssa. Jälkipolvea onkin kertynyt niin, että kirjahyllyn päällinen alkaa olla täynnä.
Palokunta on kerännyt rahaa pihoja siivoamalla ja ruohoa polttamalla.
Kunta on päättänyt yhdistää vesi- ja viemäriverkkonsa.
Olen syönyt vuoden ajan säännöllisesti Bio-Seleniä enkä koskaan ennen ole tuntenut itseäni yhtä pirteäksi kuin nyt. Veriarvot ovat kohonneet, tukka ja hiukset kasvavat silmissä.
Rouva Amanda Moksi täyttää Kuhmoisissa 107 vuotta, kertoo STT, joka näön ja kuulon heikkenemisestä huolimatta seuraa vireästi maailman tapahtumia.
Ruotsissa ammutaan 80 prosenttia hirvistä koiralla, meillä vain kaksikymmentä prosenttia.
Grillillä ampuneen mielentila tutkitaan.
Humalaiset häiriköt ja presidentti Tarja Halonen koettelivat Porin poliisin voimavaroja jazzviikonlopun aikana Porissa.
Edestakainen matka Finnairin suihkukoneella. Ohjaaja on mukana kaikilla matkoilla.
Ensiaputaitokin kuuluu erätaitoihin. Erkki ja Pasi Tuunanen paikkailivat kirveellä jalkansa loukannutta potilasta.
Sieneen kadonnut löytyi Kuusamossa.
Vaasan rannikkopatteristosta kerrottiin, että ripulin aiheuttajaksi epäillään vapunaaton päivällisellä nautittua ruokaa. Kenelläkään varusmiehistä ei ole hätää.
Keskiviikkona koira puri kahta ihmistä Littoisissa. Onneksi mitään isompaa vahinkoa ei sattunut, vaikka uhrit kävivät saamassa lääkäriltä jäykkäkouristuspiikin.
Nykäsen ongelmana on toinen hyppy. Hän ei ole saanut oikeastaan missään talven kilpailussa onnistumaan kahta hyppyä samanaikaisesti.
Lähes 300 neliömetrin pappilassa kahden vaimonsa kansa asuva kirkkoherra Lavaste pitää pappilakulttuuria tärkeänä vielä nykyisinkin.
Hameviikko. Kaikista syksyn hameista 15% alennus. Amar-sukat. Triumph-liivit. Muista isää 8.11.
Terapiamessuilla etsitään vaihtoehtoja elämälle. (Otsikko Tamperelaisessa 20.4.94)
Morsian päivän kaunotar. Meikki. Tilaa ennen hääpäivää: kuorinta, hieronta, naamio, kulmien siistiminen - myös sulhanen. (Ilmoitus Turkulaisessa 18.3.94)
Sonkajärven Työttömien ruokala on toistaiseksi kiinni työvoimapulan vuoksi. (Ilmoitus Miilussa 8.3.95)