Joo, huone piräs olla, tai useempiki huone muistoille.
Mulla oliki ennenvanhaa sellanen tapa, et kattelin pikkuilmotuksista niit, ku ilmottivat ostavansa
vintit, ullakot, komerot, kellarit, tai autotallit. Ja sitte ne ku ilmottivat ostavansa romukullat, tai muut romumetallit. Annoin niitten vähä tirkistellä ja ku ne kysy paljoko piräs maksaa, sanoin millon tonnin millon kaks. Ja ku oli hinta tingitty sopivaks, sanoin, et lastaa autoos. Olen mont kertaa myyny autotallini, tai kellarikomeroni, mut ain ne vaa pursuu tavaraa.
Ny on ettittävä joku, ku ostekselee vanhoi kalusteit, esmes poljettava urkuharmooni ja tää isoisän
työpöytä, mkä sillä poliisina ollessaa oli käytös. Täähä ei ovistaka sovi, ku osina!
Voi olla, et tukihenkilö panee näit roinia huutonettii, sieläki kuulemma kauppa käy.
Nythä on nin, että ku ei o tilaa, nin ei tilaa o. Eiku myyntii!
Noit liinavaatekaappei en uskalla edes alkaa kurkkimaa, ostan vaa viä uuden kaapin. Ne pursuaa kans isoäidin
tekemiä pitsei ja kirjailtuja tyynyliinoi ja lakanoi, mitä ei edes tohdi käyttää. Saa lapset ne setviä sitte, ku kerkiivät.