Evis on löytänyt sen kirppiksen ytimen, eli siellä törmäillään tuttuihin
Ja niitä tuttuja tulee kanta-asiakkaista helpolla sillä nuo paikat kerää tietynlaisia ihmisiä.
Lapsuudessa eräällä sukulaisella oli romuliike missä myytiin melkein mitä vaan.
Sieltä isä osti ekan polkupyöräni ja itselleen kaikkea tarpeellista, mm. koneiden osia.
Eli minä olen ollut kierrätysimmeinen aina
Yksi parhaista kirppiksistä oli Minttutiellä Tikkurilassa, sääli että loppui.
Paikalliset on tietenkin myös hyviä ja niissä tulee poikettua viikottain.
Aina ei tarvitse ostaa mitään, mutta usein minulla on joku tietty hakusessa.
Nytkin tyttärelle pari asiaa, eli yleensä ihan tarpeellista
Muutama vuosi sitten tuli itsekin käytyä myymässä kesäisin, lämmin päivä ja mukavia ihmisiä, mikäs sen kivempaa.
Ehkä pitäisi Vermoon mennä ensikesänä.
Iipa, onpa hyvä runo